Mami on saanut päähänsä taas typeriä urheilullisia tavotteita. Ne vaativat juoksemista, joten nyt sitten treenataan sitä. Oletushan on, että kun mami keksii ruveta lenkkeilemään niin Minä tulen tottakai mukaan. Koirathan tykkäävät lenkkeillä. Maxiä ei kuulemma huolita mukaan, koska se on vielä niin pieni. Ei siinä mitään, onhan se tavallaan ihan kivaa. Pääsen usein kulkemaan mukana vapaana ja pääsen viettämään laatuaikaa mamin kanssa. On kuitenkin hieman eri asia kulkea rauhassa ulkona ja nuuskia paikkoja, kuin juosta henkikurkussa ympäriinsä. Onneksi mami kuitenkin etenee (ainakin vielä) hitaasti, niin ei se niin paha ole. Isännän kanssa juokseminen on ihan toinen juttu.
Minun onnekseni tämä tuskin ei kestä kauaa. Viimeksi viime kesänä mami sai päähänsä samankaltaisia ajatuksia. Hän sähelsi pyöränsä kanssa ja mursi kätensä, joten juokseminen oli oikeastaan ainut varteenotettava kuntoilumuoto. Kyllähän me pari kuukautta yritettiin lenkkeillä, mutta eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut. Mami vannoi ettei enää ikinä juokse mihinkään ja että hänen ei ole pakko juosta, jos ei huvita. Sanokaa Minun sanoneen, tältä pohjalta asiaa kun katsoo, niin ei tämäkään innostus kauaa kestä.
Juoksulenkit ovat siis vain lisä meidän muille ulkoiluille. Siksi ne ovatkin mielestäni ihan turhia. Nyt kesän myötä ollaan aloitettu taas metsälenkit. Käytiin tsekkaamassa meidän yksi reiteistä, se oli jo lähestulkoon kokonaan sula eikä ollut edes kauhean mutainen. Täytyy vielä kyllä hieman kouluttaa tuota Minun seuraajaani, koska se muuttuu ihan villieläimeksi kun pääsee metsään. Juoksentelee päättömästi ympäriinsä ja pyörii ties missä muta kasoissa. Kuninkaalliset kävelevät arvokkaasti polkuja pitkin ja katsovat mihin astuvat. Niin kuin Minä.
Yhden uroteon tuo pikkuinen kyllä teki. Se päätti ylittää sellaisen leveän ojan jään päältä kävelemällä. Eihän se jää kestänyt ja raukka upposi veteen. Ei siinä syvää ollut, mutta tuo älykkö päätti toki räpiköidä itsensä väärälle rannalle. Mami jo hätääntyi ja yritti keksiä miten saa pikkuisen takaisin oikealle puolelle. Max ei kauaa ehtinyt asiaa miettiä, vaan otti vauhtia ja loikkasi sulavasti (kuten prinssin kuuluukin) ojan yli. Oltiin kovin ylpeitä pikku-prinssistämme, mutta luultavasti se oli vaan niin tyhmä, ettei tajunnut ojan olevan oikeasti aika leveä ja että se ei välttämättä olisi päässyt sen yli. Max on kyllä ennenkin ihmetyttänyt hyppytaidoillaan ja se onkin saanut lisänimen kenguru. Sehän siis hyppää sujuvasti paikaltaan pöydän päälle ja sohvalle se ei jaksa koskaan kiertää oikealta puolelta, vaan hyppää sinne selkänojan ylitse..
perjantai 20. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kevättä rinnassa
Sunnuntaina olimme nauttimassa kevätsäästä Rajasaaressa. Tai oikeastaan mami ja Max olivat, me isännän kanssa menimme vain hakemaan heidät ja siinä ohessa teimme kierroksen saaren ympäri. Mami tuli siihen tulokseen, että Minä saan laatuaikaa hänen kanssaan agilityssä, joten Maxin pitää saada sitä jotenkin muuten. Lisäksi mami tietää, ettei Minua kauheasti kiinnosta hengailla epämääräisten koirien kanssa, joten koirapuisto ei välttämättä ole paikka, mihin haluaisin kauhean kovasti päästä. Koirapuistossa ei koskaan tiedä minkälaista rahvasta siellä liikkuu, ja Minun tasoiseni rotukoiran ei parane seurustella kenen tahansa kanssa.
Alkuun Max oli kai ollut aika paniikissa. Siellä oli paljon koiria, kun oli niin kaunis ilma, ja iso kasa suuria hirviöitä piiritti ipanan heti heidän saapuessaan paikalle. Mami oli meinannut jo lähteä kotiin, mutta Max oli kuitenkin rauhoittunut, kun oli ensin saanut tutustua rauhassa ympäristöönsä ja sitten muihin koiriin vähän pienimmissä määrissä. Kun me saavuimme isännän kanssa paikalle Max oli jo kuin kotonaan.
Ihan hyvä myös etten ollut puistossa kauempaa, sillä siellä oli uroksilla kevättä rinnassa. Siellä oli vientiä kaikenlaisilla nartuilla, saati sitten että tällainen herkkupala olisi siellä kauemmin viipynyt. Myös Max rakastui palavasti suloiseen kääpiöpinseri narttuun. Valitettavasti se ei saanut vastarakkautta, mutta kai säälistä se tyttönen ei kehdannut kauhean suoraan käskeä Maxiä painumaan kuuseen. Onhan Maxistä kyllä kehittymässä oikea hurmuri, mutta se on vaan vielä niin nuori ja tohelo, ettei aikuisia naisia parane vielä lähteä iskemään. Noo, meillä muilla oli hauskaa katsella sen epätoivoisia yrityksiä.
Eilen oli sitten taas agility päivä, eli Minun vuoroni viettää laatuaikaa mamin kanssa. Kaksi edellistä kertaa on ollut vähän huono fiilis, mutta nyt mami oli keksinyt niin hyvät herkut mukaan, että olisin seissyt vaikka päälläni niitä saadakseni. Tarjolla oli siis juustoa. Suurin ongelma tällä kertaa oli mamin säheltäminen. Hän tuntui omistavan kymmenen jalkaa ja toimi niin hitaasti, ettei etanakaan olisi ollut niin hidas. Minä olin ihan liekeissä ja sitten mami onkin ihan pihalla. Ei nameja siis hänelle. Mutta siis hommat alkaa pikkuhiljaa sujua ja kepitkin meni jo aika mukavasti ilman ohjureitakin. Mami tarvitsee lisäkoulutusta, Minähän olen kaiken osannut jo alusta asti.
Alkuun Max oli kai ollut aika paniikissa. Siellä oli paljon koiria, kun oli niin kaunis ilma, ja iso kasa suuria hirviöitä piiritti ipanan heti heidän saapuessaan paikalle. Mami oli meinannut jo lähteä kotiin, mutta Max oli kuitenkin rauhoittunut, kun oli ensin saanut tutustua rauhassa ympäristöönsä ja sitten muihin koiriin vähän pienimmissä määrissä. Kun me saavuimme isännän kanssa paikalle Max oli jo kuin kotonaan.
Ihan hyvä myös etten ollut puistossa kauempaa, sillä siellä oli uroksilla kevättä rinnassa. Siellä oli vientiä kaikenlaisilla nartuilla, saati sitten että tällainen herkkupala olisi siellä kauemmin viipynyt. Myös Max rakastui palavasti suloiseen kääpiöpinseri narttuun. Valitettavasti se ei saanut vastarakkautta, mutta kai säälistä se tyttönen ei kehdannut kauhean suoraan käskeä Maxiä painumaan kuuseen. Onhan Maxistä kyllä kehittymässä oikea hurmuri, mutta se on vaan vielä niin nuori ja tohelo, ettei aikuisia naisia parane vielä lähteä iskemään. Noo, meillä muilla oli hauskaa katsella sen epätoivoisia yrityksiä.
Eilen oli sitten taas agility päivä, eli Minun vuoroni viettää laatuaikaa mamin kanssa. Kaksi edellistä kertaa on ollut vähän huono fiilis, mutta nyt mami oli keksinyt niin hyvät herkut mukaan, että olisin seissyt vaikka päälläni niitä saadakseni. Tarjolla oli siis juustoa. Suurin ongelma tällä kertaa oli mamin säheltäminen. Hän tuntui omistavan kymmenen jalkaa ja toimi niin hitaasti, ettei etanakaan olisi ollut niin hidas. Minä olin ihan liekeissä ja sitten mami onkin ihan pihalla. Ei nameja siis hänelle. Mutta siis hommat alkaa pikkuhiljaa sujua ja kepitkin meni jo aika mukavasti ilman ohjureitakin. Mami tarvitsee lisäkoulutusta, Minähän olen kaiken osannut jo alusta asti.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Hasta la vista, baby!
"In the Year of Darkness, 2029, the rulers of this planet devised the ultimate plan. They would reshape the Future by changing the Past. The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable. They created THE TERMINATOR." (The Terminator, 1984)
Mami koki eilen järkytyksen tullessaan töistä: meidän huoneemme lattia oli täynnä papereita ja osa niistä silputtuna. Mami oli aivan varma, että nyt alkoi tuhojen aikakausi, mutta ei. Ei pikku-Max. Kyseessä ei ollut sen pahempaa, kuin paperiroskiksen ottaminen leikkikaluksi ja mitään vakavaa ei ollutkaan tuhoutunut. Max on oppinut hyppäämään työpöydälle (olen antanut ihmisille luvan käyttää Minun huonettani työhuoneena, koska se on niin iso) ja vaikkei siinä enää siksi säilytetäkään mitään, niin mami pelkäsi sen keksineen oppineen avaamaan laatikoita tai jotain muuta vastaavaa.
Max on ollut varsin helppo pentu. Se ei ole tuhonnut siis oikeastaan mitään. Ihan yksin ollessaan se kerran repi käyttämättömän antennijohdon seinästä irti ja oven karmeissa on raapimisjälkiä. Siinäpä se oikeastaan. Joulukoristerasian joulukoristeineen se silppusi ja jotain papereita/pahveja se on repinyt, mutta ei siis mitään arvokasta. Se on ansainnut tyttömäiset lempinimensä, kuten Pissaliisa ja Vinkuiita. Eihän tuollainen käytös ole lainkaan soveliasta puhdasrotuiselle terminaattorille!
Minä olin pienenä aivan eri laatua, siksi olenkin ansainnut tulla kutsutuksi terminaattoriksi, termiitiksi, terroristiksi ja siis oikeaksi TERRIERIKSI. Arvokkaimpia tuhojani oli ehkä tapetin repiminen seinästä, keittiön tuolien nakertaminen ja muutamien silmälasien uudelleen muotoilu. Tuhosin myös pelejä, DVD:tä, kirjoja, johtoja, ja muuta kaikenlaista pikkusälää, mitä vain sain käsiini. Lisäksi minulla oli pitkäaikainen urakka tuhota mamin sohva. Revin siitä ensin kulmista kankaan irti, sitten revin muutaman selkätyynyn auki ja lopuksi yritin syövyttää sen puhki pissalla. Yhtenä päivänä mami luuli, että olin oikeasti kaivanut itseni sen läpi, koska koko asunto oli täynnä pumpulia. Se oli todellinen sydänkohtauksen aiheuttaminen, teidän olisi pitänyt nähdä mamin ilme! Mikään paperien levittämisestä aiheutunut sydänkohtaus ei ole mitään sinne päinkään.. phah. Mutta siis, enhän minä nyt oikeasti sitä ollut kokonaan tuhonnut, olin raadellut parit omat pehmolelut siihen päälle saadakseni aikaan oikeanlaisen efektin. Niissä on yllättävän paljon pumpulia. Lopputulos tässä sohvaoperaatiossa oli se, että mami hankki kunnon nahkasohvan ja meille ei tule kuulemma enää ikinä kangassohvaa.
Maxin Pissaliisa lempinimestä huolimatta, se ei ole onnistunut aiheuttamaan ulosteillakaan suurta tuhoa. Maxin suurin saavutus on ollut työpöydälle pissaaminen ja kakkaaminen. Se on jo lähes sisäsiisti, eikä mami edes pelkää sen vahinkoja enää. Minun vahinkojani pelättiin aika kauan, koska Minusta oli kiva pissailla kaikkiin mahdollisimman ikäviin paikkoihin, sekä leikkiä kakkani kanssa. Siitä en ole enää kauhean ylpeä, mutta saimpahan aiheutettua kaaosta ja hävitystä. Huono puoli siinä oli se, että jouduin joka kerran jälkeen aina pesulle ja Minä inhoan pesuja. Ja sain myös aika pysyviä lempinimiä noiden leikkien takia, kuten Kakkanokka.
Meillä on aika paljon lempinimiä, lähinnä niitä käytetään kun ihmiset puhuvat meistä keskenään tai kun ne paapovat meitä. Yhtä yhteistä lempinimeä mami yrittää opettaa meille, että tultaisiin molemmat yhdellä huudolla hänen luokseen. Se on Ipanat. Oikeasti se on kuitenkin Minun nimeni, Maxia mami kutsuu aina Apinaksi, mutta yhdistettynä niistä tulee oikein hienosti Ipanat. Minä olen jo tottunut käyttämään sitä, mutta Max ei ole aina ihan mukana. Tosin, sillä on muutenkin niin kiire aina nuuskia kaikkea ja juosta edestakaisin, ettei se aina muista omaakaan nimeään..
Mami koki eilen järkytyksen tullessaan töistä: meidän huoneemme lattia oli täynnä papereita ja osa niistä silputtuna. Mami oli aivan varma, että nyt alkoi tuhojen aikakausi, mutta ei. Ei pikku-Max. Kyseessä ei ollut sen pahempaa, kuin paperiroskiksen ottaminen leikkikaluksi ja mitään vakavaa ei ollutkaan tuhoutunut. Max on oppinut hyppäämään työpöydälle (olen antanut ihmisille luvan käyttää Minun huonettani työhuoneena, koska se on niin iso) ja vaikkei siinä enää siksi säilytetäkään mitään, niin mami pelkäsi sen keksineen oppineen avaamaan laatikoita tai jotain muuta vastaavaa.
Max on ollut varsin helppo pentu. Se ei ole tuhonnut siis oikeastaan mitään. Ihan yksin ollessaan se kerran repi käyttämättömän antennijohdon seinästä irti ja oven karmeissa on raapimisjälkiä. Siinäpä se oikeastaan. Joulukoristerasian joulukoristeineen se silppusi ja jotain papereita/pahveja se on repinyt, mutta ei siis mitään arvokasta. Se on ansainnut tyttömäiset lempinimensä, kuten Pissaliisa ja Vinkuiita. Eihän tuollainen käytös ole lainkaan soveliasta puhdasrotuiselle terminaattorille!
Minä olin pienenä aivan eri laatua, siksi olenkin ansainnut tulla kutsutuksi terminaattoriksi, termiitiksi, terroristiksi ja siis oikeaksi TERRIERIKSI. Arvokkaimpia tuhojani oli ehkä tapetin repiminen seinästä, keittiön tuolien nakertaminen ja muutamien silmälasien uudelleen muotoilu. Tuhosin myös pelejä, DVD:tä, kirjoja, johtoja, ja muuta kaikenlaista pikkusälää, mitä vain sain käsiini. Lisäksi minulla oli pitkäaikainen urakka tuhota mamin sohva. Revin siitä ensin kulmista kankaan irti, sitten revin muutaman selkätyynyn auki ja lopuksi yritin syövyttää sen puhki pissalla. Yhtenä päivänä mami luuli, että olin oikeasti kaivanut itseni sen läpi, koska koko asunto oli täynnä pumpulia. Se oli todellinen sydänkohtauksen aiheuttaminen, teidän olisi pitänyt nähdä mamin ilme! Mikään paperien levittämisestä aiheutunut sydänkohtaus ei ole mitään sinne päinkään.. phah. Mutta siis, enhän minä nyt oikeasti sitä ollut kokonaan tuhonnut, olin raadellut parit omat pehmolelut siihen päälle saadakseni aikaan oikeanlaisen efektin. Niissä on yllättävän paljon pumpulia. Lopputulos tässä sohvaoperaatiossa oli se, että mami hankki kunnon nahkasohvan ja meille ei tule kuulemma enää ikinä kangassohvaa.
Maxin Pissaliisa lempinimestä huolimatta, se ei ole onnistunut aiheuttamaan ulosteillakaan suurta tuhoa. Maxin suurin saavutus on ollut työpöydälle pissaaminen ja kakkaaminen. Se on jo lähes sisäsiisti, eikä mami edes pelkää sen vahinkoja enää. Minun vahinkojani pelättiin aika kauan, koska Minusta oli kiva pissailla kaikkiin mahdollisimman ikäviin paikkoihin, sekä leikkiä kakkani kanssa. Siitä en ole enää kauhean ylpeä, mutta saimpahan aiheutettua kaaosta ja hävitystä. Huono puoli siinä oli se, että jouduin joka kerran jälkeen aina pesulle ja Minä inhoan pesuja. Ja sain myös aika pysyviä lempinimiä noiden leikkien takia, kuten Kakkanokka.
Meillä on aika paljon lempinimiä, lähinnä niitä käytetään kun ihmiset puhuvat meistä keskenään tai kun ne paapovat meitä. Yhtä yhteistä lempinimeä mami yrittää opettaa meille, että tultaisiin molemmat yhdellä huudolla hänen luokseen. Se on Ipanat. Oikeasti se on kuitenkin Minun nimeni, Maxia mami kutsuu aina Apinaksi, mutta yhdistettynä niistä tulee oikein hienosti Ipanat. Minä olen jo tottunut käyttämään sitä, mutta Max ei ole aina ihan mukana. Tosin, sillä on muutenkin niin kiire aina nuuskia kaikkea ja juosta edestakaisin, ettei se aina muista omaakaan nimeään..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)