keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tsuida duida osaat sä uida, pysyt sä pinnalla?

Talviturkki heitetty! Ihme kyllä kuulla kyseinen lause Minun suustani. Jos joku ei vielä tiedä, Minä inhoan vettä. Se on kylmää ja märkää, yyh. Kuitenkin löysin itseni juoksemasta ees taas meressä viime sunnuntaina. Kai pikku-Maxin into tarttui sitten Minuunkin.

Käytiin siis viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna rannalla, kun oli niin kaunis päivä. Mukana oli myös Maxin uusin lelu, sininen kesäpörriäinen, joka kelluu. Isäntä olisi halunnut ostaa Minulle samanlaisen vaaleanpunaisen, mutta mamin mielestä en tarvitse sellaista, koska en edes ui. Mami oli väärässä, olisin tarvinnut oman. Max oli ihan intopiukeana kun pääsi loiskuttelemaan veteen. Se ei kuitenkaan tykännyt varsinaisesti uimisesta, tai ehkä paremmin voisi sanoa, ettei se tajunnut mistä siinä olisi ollut kyse. Meidän rantamme on tosi pitkälle matala, niin kauas, ettei mami jaksa edes lelua heittää liian syvälle. Niimpä Max vaan loikki aaltojen yli lelun perässä. Se näytti ihan delfiiniltä! Kun mami kokeili kahlata syvemmälle Maxin kanssa, se veti stopin siihen kohtaan missä jalat eivät yltäneet enää pohjaan, eikä uskaltanut uida mamin luokse. Taitaa tuolla ipanalla sittenkin olla aivot, kun tajuaa edes jotain veden vaaroista! Minähän en kauhean syvälle muutenkaan loiki, osaan kyllä uida, mutta se on ihan liian pelottavaa tehtäväksi ilman hyvää syytä.

En ole aiemmin ollut noin kauaa vedessä, enkä noin vapaaehtoisesti! Olen varsinaisesti joutunut uimaan kunnolla vain kerran. Silloin mami jätti Minut rannalle mennessään itse uimaan ja luulin hänen jättävän Minut. Ryntäsin perään ja yritin kiivetä hänen päänsä päälle turvaan. Voin sanoa, ettei mami ollut tästä täysin mielissään, mutta rannalle päästyään hän ei voinut enää kuin nauraa. Olin kuulemma ihan hupsu. Sen jälkeenkin olen piipahtanut pari kertaa vedessä, kun Minua on houkuteltu nameilla, mutta ei siellä huvita kauhean kauaa olla. Ja ilman nameja en ole suostunut kastamaan edes tassuani. Mieluummin olen rannalla ja otan aurinkoa lämpimässä hiekassa. Nyt tosin oli sen verran hauskaa Maxin kanssa, että ehkä kokeilen uimista vielä uudestaankin! Tai siis kahlaamista ja pomppimista..

Agility rupeaa sujumaan meiltä mamin kanssa oikein hienosti, ollaan mainio tiimi! En malta odottaa, että pääsen taas pian uudestaan! Ensi viikon agility on tosin peruttu, koska meidän kenttämme siirtyy toiseen paikkaan. Meidän matkammekin hieman pitenee, mutta Minua se haittaa, koska se tarkoittaa vain lisää laatuaikaa mamin kanssa. Uudella kentällä pidetään myös avajaiskisat, katsotaan joskos mekin jo osallistuttaisiin ja päästäisiin kokeilemaan mitä se on!

Ah niin, mami muuten mittasi Minut. Viime mittauksesta on aikaa, mami ei edes muistanut kuinka korkea olen, muisti vain että olen juuri minin ja medin rajalla. Mittaustulokseksi tuli 34,5 cm, eli juuri rajalla (raja on 35 cm)! No, me ollaan harjoiteltu medeinä, joten eipä sillä juuri väliä ole. Samalla mitattiin myös Max ja se oli minua pari senttiä jo korkeampi. Saa nähdä kuinka paljon tuo hiiwiö meinaa vielä kasvaa!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitienpäivärientoja

Eilen vietettiin äitienpäivää ulkoilun merkeissä. Vierailtiin isännän vanhempien luona ja koska oli niin kaunis ilma, lähdettiin koko porukalla kävelylle Vantaanjoen rannalle. Piipahdettiin nopeaan myös läheisessä koirapuistossa, jossa oli muutamia muita koiria ulkoilemassa. Pikku-pelimies rakastui taas palavasti ja sen aika kului tyttösen perässä nuuskuttaessa. Minua ei homma kauheasti jaksanut kiinnostaa ja koska muut seurueesta olivat ihmisiä, niin ei viivytty siellä kauhean kauaa. Päästiin vielä Maxin kanssa nurmikentälle juoksentelemaan pallon perässä. Se oli varsin kivaa Minunkin mielestäni. Rupeaa olemaan vaan hieman haastavaa, kun tuo pikku-ipana on niin saakelin nopea! Se ehtii melkein joka kerta pallon luo ennen Minua.

Vierailut noiden ihmisten vanhempien luona ovat aina varsin mukavia. Molempien äidit ovat Minun ehdottomia suosikki-ihmisiäni. Molempien luona saa herkkuja ja rapsutuksia, ja kumpikaan ei anna mitään typeriä käskyjä tai vaadi noudattamaan mitään omituisia sääntöjä. Molempien mielestä me myös Maxin kanssa näemme nälkää ja meitä pitäisi ruokkia enemmän. Mami aina kieltää antamasta mitään, mutta onneksi nuo äidit ovat ovelia ja livauttavat aina salaa kaikkia nameja. Eilen tuli myös mielenkiintoinen pointti isännän äidiltä. Isäntä heitteli meille keksin palasia, jonka hänen äitinsä käski heti lopettaa. Se kuulemma alentaa meitä. Mami nauroi vaan vieressä, että "Alentaa miksi? Koiriksi?", eikä isäntäkään siihen suhtautunut yhtään vakavammin. Minä rupesin kuitenkin miettimään tuota ja tulin siihen tulokseen, ettei se kyllä todellakaan ole meidän ansaitsemaamme kuninkaallista kohtelua. Täytyykin ottaa tämä asia vielä puheeksi mamin kanssa.

torstai 10. toukokuuta 2012

Don't worry, be happy, kevät on täällä!

Meillä on ollut niin kiire, koska on ollut niin kauniit ilmat, etten ole ehtinyt edes blogiani päivittää. Ihanaa, kun on kevät ja kohta kesä! Vaikka Minä inhoan Suomessa monia asioita (lähinnä kaikkea talveen ja syksyyn liittyvää), niin täytyy sanoa, että kesän ansiosta jaksan kyllä niiden yli. Suomessa on kivaa myös se, että luonto on niin lähellä. Asumme pääkaupunkiseudulla ja silti jokapäiväinen lenkkimme näyttää tältä:



Agilityssä menee hyvin, joskin mami edelleen säheltää. Mamin pitää kuulemma olla tarkkana itsensä kanssa, koska Minä seuraan niin tarkkaan hänen liikkeitään, että jos hän vähänkin näyttää väärin niin väärin se myös menee. Nyt Minä olen tosin pienellä sairaslomalla, toivottavasti pääsen kuitenkin jo ensi viikon agilityyn. Sain jostakin tassuuni haavan aamulenkillä eilen, se ei ole paha, mutta joudun käyttämään kauluria ettei se pahene (minulla on paha tapa järsiä tassujani, jos niissä on jotain vikaa..). Max ei ymmärrä mikä se on, vaikka on se sen nähnyt Minulla aiemminkin. Ei se kai muista sitä, se oli niin pieni silloin. Nyt se nimittäin yritti nakertaa sen irti Minun päästäni, kunnes mami kielsi sitä tekemästä sitä.

Max on kasvanut hurjan isoksi ja nauttii keväästä Minuakin enemmän, jos se edes on mahdollista. Se on ihan innoissaan kaikista hajuista ja lumen alta paljastuneista jutuista, niin ja varsinkin kaikista tytöistä, mitä se näkee. Siitä on kasvamassa kunnon pelimies, sanokaa Minun sanoneen. Se on myös nyt ruvennut testaamaan mamin hermoja. Sen lempipaikka on sohvan alla ja yksi ilta mamin ollessa töissä, se päätti pistää sohvan alusen uuteen uskoon: repi siis kankaan irti. Onneksi se ei tehnyt muuta, kuin kosmeettista tuhoa, mikä ei itseasiassa edes näy, mutta siihen loppui sen sohvan alla oleskelu. Aiemminkin sen pääsyä sinne alle on yritetty estää, mutta turhaan, pikku-älykkö on selvittänyt tiensä kaikkien esteiden lävitse. Nyt kuitenkin rankentui sellainen muuri isännän käsipainoista ja vaijereista, ettei siitä enää jyrsitäkään tietä läpi. Max mökötti aikansa ja kosti merkkaamalla kirjahyllyn, mutta nyt on tilanne taas rauhoittunut.