Syyspuuhia

Nyt se syksy sitten saapui. Kylmyys ja märkyys on todella ahdistavaa, eikä minua huvita juurikaan mennä ulos aamuisin tai iltaisin. Päivät ovat vielä onneksi ihan ok, kun on valoisaa. Ohjatut agilitytreenit minulta onneksi loppuivat talveksi, käydään treenaamassa keskenämme jos huvittaa, ja pääsen toisinaan myös Maxin treeneihin mukaan. Maxin treenit jatkuvat, koska se on niin omituinen olento, ettei sitä haittaa vaikka taivaalta sataisi sammakoita..

Max on toipunut ilmalennostaan ja mami on uskaltanut viedä meitä taas metsäänkin. Yksi päivä tuli aiottua pidempi lenkki, kun mami löysi vahingossa pari suppilovahveroa, lähti etsimään niitä lisää ja eksyttiin. Ei onneksi eksytty pahasti ja ehdittiin ennen pimeää kotiin. Sienet mami keräsi meidän kakkapussiin, kun ei muita sienestysvälineitä mukaan sattunut.. Tosin, en minä sienistä juurikaan välitä, joten ihan sama vaikka olisivat jääneet metsäänkin. Se on vaan kiva olla mukana keräämässä niitä, kun mami liikkuu rauhallisesti ja me päästään juoksentelemaan vapaana. Max saa huitelehtia missä tahtoo ja minä pystyn keskittymään metsän tunnelmasta nauttimiseen.



Koska mamiakaan ei huvita kävellä sateessa niin paljoa, ollaan saatu lisätoimintaa sisätiloihin. Mami päätti pitkästä aikaa opettaa meille uusia temppuja ja nyt opetellaan kuolemista. Minä opin tosi pian mitä se tarkoittaa, pitää kaatua selälleen, mutta Max ei osaa vieläkään kun vasta kääntää pikkaisen päätään. Minä koitin selittää sille kuinka sen pitää tehdä, mutta ei se malta kuunnella. Miten tuollainen lahopää on voinut saada brassin arvonimen?! Palkkioksi saatiin vielä lopuksi puruluut ja niitä syödessä se kyllä osaa mennä selälleen..

Pitää jatkaa tuon kuolemisen treenaamista, niin voin lisätä sen omaan temppu cv:heni. Osaan tottakai kaikki perusjutut, mutta myös jo muun muassa arvata kummassa kädessä nami on, antaa läpsyn, sanoa perkele, kumartaa ja hakea leluja. Max ei ole ihan niin taitava, mutta kyllä sekin noista jo suurimman osan osaa. Se vaan on niin malttamaton, että rupeaa tekemään kaikkia mahdollisia temppuja yhtäaikaa, jos ei heti ekalla mene oikein ja saa namia..

Niin, ja Maxillä on tullut vielä joku viimeinen uhmaikä! Se lenkillä ihan yhtäkkiä rupesi murisemaan mamille, kun mami koitti komentaa sitä. Sillä on muutenkin nyt hieman vaikeuksia kuunnella ja totella, agilityssäkin joutuivat ottamaan käyttöön jäähyt, jos se rupeaa riehumaan. Siksi minä pääsen nyt tänäänkin mukaan, koska jos Max rupeaa riehumaan, minä pääsen kentälle. Jos vaan on kiva ilma, niin minun puolestani se saa riehua niin paljon kuin haluaa!

Superkoira Max

Minun elämäni on pyörinyt suhteellisen samoissa, tutuissa ja turvallisissa uomissa. Syksyn tullen metsäretket ovat taas lisääntyneet, kun mami jahtaa sieniä. Ja kun ei ole niin kuuma, jaksaa tallustellakin pidempään. Agility on jatkunut normaalisti kerran viikossa, tällä viikolla tosin pääsin myös Maxin vuorolla, kun se meni loukkaamaan itsensä.

Maxin elämä ei ole siis soljunut aivan yhtä tylsästi. Se meni järjestämään kunnon actionia maanantaina ja meinasi tappaa mamin sydäriin. Oltiin metsässä ja Max lähti taas kerran haahuilemaan omille teilleen. Mami on opettanut sille luoksetulon vähän liiankin tehokkaasti, sillä mamin kutsuessa se ryntäsi paikalle suorinta tietä: kallion huipulta suoraan alas. Seistiin mamin kanssa kauhusta jäykkänä kun Max lensi alas suoraan kuivuneeseen risukasaan. Kauhea huuto ja ujellus alkoi, ja lopulta kasasta ryömi esille kolmella jalalla pomppiva ujeltava pikkuressu. Mami puheli sille rauhoittavasti, rapsutti ja tsekkasi tassun. Meni ehkä viisi sekuntia ja ipana oli maassa kaikilla neljällä tassullaan suht normaalin oloisena. Varsinainen superkoira! Täytyy vaan vielä opettaa sille ettei koirat osaa lentää..

Loppupäivän se hieman aristeli tassuaan, käveli kyllä melkein normaalisti. Sen ylpeys taisi vaan enemmän kärsiä, sen verran surkeana se oli. Hakeutui koko ajan mamin viekkuun rapsuteltavaksi. 

Illan agiin se ei päässyt ja joutui muutenkin pienelle lepolomalle.. Onneksi tänä aamuna se vaikutti jo aivan normaalilta!

Lepoloma agista ei sinällään haitannut, koska viikonloppuna Max osallistui mamin kanssa kotikenttäleirille, jossa kouluttajana oli Janne Pukkila. Maxillä on ollut pieniä keskittymisvaikeuksia ja he saivat kuulemma siihen hyviä vinkkejä. Rupeavat ottamaan nyt ainakin lelun pikkuhiljaa mukaan ja lähestymään treenejä leikin kautta. Lisäksi mamin pitää ruveta johtajaksi. Pelottava neuvo! Toivottavasti mami ei nyt vaan luule, että voi ruveta pomottamaan myös minua!

Kotona on hieman tullut muutosta järjestelyihin, kun mamin piano muutti meille. Mami soitteli sitä silloin kun olin pentu ja minusta oli mukava istua hänen sylissään kuuntelemassa. Nyt mami ei päästä enää syliin, olen kuulemma vaan tiellä kun olen niin iso.. mutta makaan vieressä rahilla kuuntelemassa. Maxiä koko härveli pelottaa ja nyt se on kokenut parhaimmaksi kadota aina yläkertaan kun mami soittaa. Tuli myös uudelleen järjestelyjä sohvien suhteen, jotta piano mahtui olohuoneeseen, ja koska ihmiset ostivat uudet hienot sohvat, me ei saada nyt mennä enää niille ollenkaan ilman lupaa. Noo, mamin on turha sitten valittaa kun vallattiin heidän sänky sohvien sijaan.