Paljon onnea Minä!

Täytin viime viikolla 7 vuotta! Valitettavasti kaikilla oli kauhea kiire viime viikon, joten juhlittiin vasta viikonloppuna. Tarjolla oli tottakai kakkua.

Koska olin sankari, sen kanssa piti taas poseerata. On äärimmäisen haastavaa poseerata mokoman herkun kanssa, kun muuten joutuu elämään kaikenlaisilla laihiksilla..

Myös Max hengaili siinä vieressä kokoajan. En ole aivan varma himoitsiko se vain kakkuani, vai yrittikö päästä kuvaan. Pikkuinen onnistui molemmissa! Pääsi kuvaan ja sai vielä ison palan kakustakin.

Oli varsinainen herkku päivä meillä lauantaina! Isäntä meni halpaan ja antoi meille päivällä ruuan, vaikka mami oli ruokkinut meidät jo aamulla ennen töihin lähtöään. Mami myös ehti antaa meille kakun, ennen kuin isäntä "muisti kertoa" antaneensa meille ruokaa. Isäntä on varsin mukava tyyppi, toisin kuin pihistelevä mami.

Muuten meille ei kuulu mitään erikoista. Maxin silmäongelmatkin hävisivät ihan itsestään. Ripsiä sinne on kasvanut, mutta ilmeisesti se edelliskertainen kutina johtui kuitenkin jostain muusta. Maxilla oli pari päivää kauluri ja kun sitten kokeiltiin ilman sitä, se ei enää raapinutkaan. Nyt siitä on jo aikaa ja kaikki on ollut ok.

Agilityssä on käyty normaaliin tapaan. Minä olen ruvennut nyt loistamaan, pitäähän Minun näyttää Maxille miten homma toimii. Pari kertaa on jäänyt tosin välistä sateen takia. Mami on viisastunut ja tajunnut ettei näin hienoa koiraa kannata viedä ulos kurastumaan. Max tosin on päässyt, koska sitä ei kiinnosta minkälainen sää ulkona on. Tyhmä otus, sanoisin. Maxillä on edelleen parantamisen varaa keskittymiskyvyssään, mutta todella hyvin se silti tajuaa esteiden kohdalla mistä on kyse. Se tekee ihan innoissaan, mutta jos mami ei kokoajan jaksa keskittyä tai kuljetaan esteeltä toiselle, se ei malttaisi rauhoittua.

Max sai myös uuden kaverin. Tai siis Minun kaverini se oikeasti on, mutta ilmeisesti Max ja se ovat kuitenkin enemmän samalla tasolla. Kyseessä siis on vanha tuttuni Bruno. Nuo kaksi ovat tajunneet, että moni asia yhdistää niitä ja että yhdessä on kiva leikkiä. Bruno tosin on jo vanha, mutta edelleen ihan yhtä hömelö kuin Max. Kai nuo urokset vaan ovat tuollaisia. Ikuisia poikia.

Silmäongelmia

En kertonutkaan viime päivityksessäni Maxin silmistä! Pikku-raukalla todettiin vajaa kolme viikkoa sitten distichiasis, eli sillä on silmissään ylimääräisiä ripsiä. Mami rupesi ihmettelmään, kun se raapi ja räpytteli toista silmäänsä. Silmässä näkyi ylimääräisiä ripsiä, joten Max joutui eläinlääkäriin. Siellä molemmista silmistä poltettiin ja nypittiin pois useita ripsiä. Max lähti mamin kanssa heti aamusta lääkäriin, joten Minä sain jäädä isännän kanssa köllöttelemään sänkyyn. Parasta oli kuitenkin se, että toimenpiteen ajaksi Max jouduttiin nukuttamaan, joten se oli koko loppupäivän ja illan ihan väsynyt. Eli sain olla rauhassa ja pääsin vielä kahdestaan mamin kanssa uloskin!

Nyt ne ripset näyttävät taas jo kasvavan takaisin.. Max hieroi taas silmäänsä, se hieman turposi ja Max sai päähänsä avaruuskypärän. Nyt silmä näyttää taas muuten normaalilta, mutta siinä näkyy pari pientä ripseä.  Katsotaan miten käy, kun kypärä otetaan pois, rupeaako se taas raapimaan sitä.. Eläinlääkäri suositteli seuraavaksi ripsien jäädytystä, joten siihen varmaan varataan seuraavaksi aikaa. Kyllä täytyy sanoa, että hieman surettaa tuon ipanan puolesta. Ei tuossa toki mitään kuolemanvakavaa ole, mutta onhan tuo tosi inhottavaa.

Muuten täällä ei siis ole meneillään mitään erikoista. Käydään agilityssä, lenkkeillään, leikitään ja löhöillään sisällä lämpimässä. Talvi tulee kovaa vauhtia ja ulkona rupeaa olemaan inhottavan kylmä. Mami kutoo Maxille uutta villapaitaa, kun sen kaikki viime talviset vaatteet on jääneet jo pieneksi. Siitä tulee kunnon pellepaita, koska mami päätti kutoa sen erivärisistä jämälangoista. Se sopii kuulemma Maxin ylivilkkaaseen luonteeseen. Sopii Minulle, koska Minä näytän omissa villapaidoissani paljon paremmalta. Mielestäni villapaita ei sovi koiralle ollenkaan, mutta Minun paitani ovat edes jotenkin tyylikkäitä tuon rinnalla.

Ehkä tulevaisuudessa ihmiset tulevatkin taas rapsuttelemaan Minua tuon pellen sijaan. Maxin tulon jälkeen Minua kun ei ole huomattu ollenkaan, kaikki haluavat vaan rapsutella söpöä pentua. Pentua, jota kukaan ei edes tunnista brassiksi! Jo useampi ihminen on tullut kysymään, onko se basenji. Max tosin muistaa aina haukahtaa tämän kysymyksen jälkeen, ihan vain todistaakseen ettei ole mikään basenji. Brasseja ei kyllä kovin moni tunne, mutta Minua sentään luullaan parson-/jackrusseliksi tai tanskalaisruotsalaiseksi pihakoiraksi. Ja on Minut toki tunnistettu brassiksikin. Paras ja suloisin tapaus oli, kun vastaan käveli kaksi ala-aste ikäistä tyttöä, joista toinen meidät ohitettuaan tokaisi toiselle tietäväisellä äänellä: "Tuo tuossa oli brassi."