Hyvää joulua!

Me lähdetään huomen aamuna ajelemaan kohti pohjoista mamin mummolaa ja notkuvia ruokapöytiä. Huominen päivä menee ajaessa, mutta perillä odottaa sen verran suuret herkkukasat ja paljon rapsutuksia, että on se sen arvoista. Maxikin pääsee nauttimaan lumesta, täällä meillä päin kun sitä ei vielä ole. Tänäänkin satanut vaan vettä koko päivän..

Oikein ihanaa ja herkkujen täytteistä joulua kaikille!

T. Lara ja Maximus

Lara ja Max lääkärissä

Oli taas se aika vuodesta, kun mami raahasi meidät eläinlääkäriin. Eli rokotusaika. Minä inhoan eläinlääkäriä. Siellä haisee epäilyttävälle ja muka-ystävälliset ihmiset ronkkii ja satuttaa. Saadaan aina namuja, mutta kuka niitä uskaltaa syödä?! Ties mitä myrkkyä yrittävät antaa! Tänä vuonna tosin uskalsin maistaa, mutta ihan varma en ole vieläkään siitä, oliko se fiksua..

Ensin tutkittiin Max. Se kävi viimeksi lääkärissä keväällä ylimääräisten silmäripisen takia. Nyt sitten tarkastettiin tilanne ja hyvältä näyttää! Vain yksi ripsi oli kasvanut takaisin, eikä operaatiosta ollut aiheutunut eläinlääkärin pelkäämiä kudosvauroitakaan. Se yksi ripsi ei menoa haittaa, joten toistaiseksi ei mitään lisätoimenpiteitä. Tilanne tarkastetaan vuoden päästä, jos ei ennen sitä mitään ongelmia tule. Toivotaan ettei. Oli tuo sen verran surkeana sen operaation jälkeen.. Max oli muutenkin aivan kunnossa, ruumiillisesti. Erittäin vilkas kaveri kuulemma, henkisesti siis paljonkin vikaa minun mielestäni. Ei sinällään pahalla tavalla, tuollainen hömelöhän tuo vaan on.

Max sai tällä kertaa vaan kennelyskärokotteen, eikä sekään ollut mikään rokote, joku suihke nenään. Epäreilua minun mielestäni, koska minua varten kaivettiin esille jättimäinen piikki! Mami yritti rauhoitella ja kyllähän minä aika hyvin pärjäsinkin, kun mami oli vieressä, jutteli mukavia ja rapsutti. Lääkärikin kehui minua kovasti. Hammaskiveä minulle kuulemma on hieman kertynyt, mutta se ei vaadi vielä toimenpiteitä. Minusta mamin pitäisi antaa siis minulle vaan enemmän luita!

Nyt ei sitten taas tarvitse onneksi vähään aikaan tuohon kauhujen taloon mennä!

Huomenna juhlitaan sitten Suomen itsenäisyyspäivää, paljon onnea vaan Suomi! Me ei juhlita mitenkään erikoisesti, mennään ehkä treenaamaan agilityä illasta ellei iske joku kauhea loskakakkailma. Halliin kyllä päästäisiin, mutta mami ei halua lähteä seikkailemaan auton kanssa mihinkään tappokeliin. Sinällään voitaisiin jättää välistä, ja ihmiset voisivat sen sijaan keskittyä tekemään juhlaillallista. Joku paisti olisi aika hyvä. Se tarkoittaa meille herkkua, kun saadaan kaikki ihmisten mielestä huonot palaset. Minusta ne ovat melkein niitä parhaita paloja, täynnä herkullista läskiä, mmmm... 

Herkuista tuli mieleen, että meidän joulusuunnitelmat muuttuivat, ja sen sijaan että jäätäisiin kotiin, lähdetäänkin mamman luo! Se tarkoittaa paljon ja paljon paljon herkkuja!

Lopuksi vielä kuva siitä, kuinka mamin mielestä minä olen näin joulun alla herkistynyt ja suostunut vihdoin Maxin pyyntöihin nukkua vierekkäin.. Kaikkihan kuitenkin näkee, että meidän välissämme on näköeste (= tuo peittomöykky), eli en vaan ole huomannut Maxin asettuneen niin lähelle minua!

Mandariinihirviö hyökkää!

Mandariinit (tai mitkälie klementiinisatsumat..) ovat minun suurinta herkkuani. Näin joulun alla meillä syödään niitä suunnattomia määriä ja myös minä saan oman osuuteni. Parasta on, että Max ei tykkää niistä, joten minä saan kaiken!

Ulkona on ollut aivan hirveät ilmat: sataa, sataa ja sataa. Ketään ei kiinnosta olla siellä. Jopa Max tuntuu kyllästyneen ja keksii mieluummin tekemistä sisällä. Agilityä sade ei toki haittaa, se on Maxistä niin hauskaa. Se on nyt ruvennut myös kuuntelemaan mamia ihan eri tavalla ja jaksaa keskittyä. Kepit se on nyt sitten vissiin oppinut ihan kunnolla kokonaan. Mami pelkäsi, että se oli vain yhden kerran villitys, mutta ne ovat menneet nyt joka kerta aivan loistavasti. Ja oli mami kummalla puolella tahansa!

Eipä meidän elämäämme nyt kummempaa kuulu, marraskuu on maailman tylsin kuukausi. Tuntuu että mami ja Maxikin jaksavat olla paikoillaan ihan eri tavalla. Se on minusta ihan jees. Nautin saada maata mamin vieressä peiton alla ja katsella leffoja. Myös Maxistä on tullut melkoinen kermapeppu, ja sekin on oppinut nauttimaan pehmeistä peitoista ja tyynyistä.

Joulua odotetaan kaikki innolla, ja lunta ja pakkasta. Joulua toki enemmän. Maxille taitaa se lumi olla tärkeämpi, sen mielestä siinä on niin kiva peuhata. Minusta se ei ole ollenkaan kivaa, mutta jos joudun valitsemaan kylmän ja märän tai kylmän ja lumen välillä, valitsen jälkimmäisen.. Nautinnollista joulunodotusta siis jo kaikille! (Minä taidan odotellessani mennä syömään vielä parit mandariinit..) 

Paljon onnea minä!

Minulla oli eilen synttärit, täytin 8 vuotta. Juhlallisuudet olivat varsin vaatimattomat, mutta juuri sellaiset joista tykkään. Eli sain paljon rakkautta ja herkkuja! Iltapalaksi oli normaalia synttäriruokaa, eli maksalaatikko-nakkikakkua. Mitään varsinaista lahjaa en saanut, koska meillä kuulemma on nyt jo liikaa leluja ja joulukin on tulossa. 

Ainut miinus puoli oli, että minun dieettini kuulemma jatkuu oli synttärit tai ei, ja minä sain melko pienen palan kakusta..

Mannekiineilyä

Mami kutoo meille haalareita. Maxin haalari on jo valmis, minun vielä hieman kesken. Ihan kamala vaate! Max näyttää ihan siniharmaalta ampiaiselta ja minä joltain vanhanaikaiselta makkaralta. Jouduin sovittelemaan sitä päälle, että mami saa tehtyä siitä oikeankokoisen, ja siitä minä en pidä yhtään. Olen ottanut taktiikakseni leikkiä kuollutta, kun mami yrittää jotain sovitella. Vedän itseni ihan lötköksi, siinäpähän yrittää pukea minun päälleni jotain ja katsoa sopiiko vai ei!

Kunhan minunkin haalarini on valmis, laitan kuvat meistä. Saatte itse nähdä kuinka tyhmiltä näytetään!

Max tyytyi tarkkailemaan meitä sohvalta kuin mikäkin kuningas.

Se on saanut nyt mamilta niin paljon kehuja, kun agilityssä on alkanut sujua, ja muutenkin sen käytös on kuulemma parantunut, että luulen sillä nousseen hieman pissin hattuun. Varsinkin, kun se kuulee myös jatkuvasti lenkillä tuntemattomilta ihmisiltä olevansa niin hyvännäköinen. Yritän säännöllisesti hieman muistuttaa sille painin ohessa kuka täällä on pomo, mutta en ole varma ottaako se kaiken vaan ihan kokonaan leikkinä..

Siuntion koirakerhon epikset 1.11.

Eilen oltiin siis Siuntion koirakerhon epävirallisissa agilitykisoissa Lohjalla. Molemmat Maxin kanssa osallistuttiin sekä hyppy- että agilityradalle. Päivä oli tosi pitkä, kisat venähtivät, käytiin vielä kylässäkin mamin kaverilla ja kotimatka kesti jonkun aikaa. Onneksi me saatiin odotella ihan rauhassa autossa aina väliajat kisoissa. Mami oli oikein tyytyväinen meihin molempiin, ja syystäkin. Minä suoritin kaksi nollarataa, hyppyradalla sijoituin viidenneksi ja agiradalla kolmanneksi!

Palkinto oli vaan tosi huono, joku typerä pullonavaaja. Mitä minun sillä pitäisi tehdä?!

Minun aikani oli aika huono verrattuna muihin kisaajiin, mutta minusta on parempi odottaa että mami pysyy mukana ja näyttää varmasti oikeat esteet. Turha rynniä täysiä eteenpäin, jos ei tiedä ihan varmasti mitä tekee. Sitäpaitsi, mitä kauemmin olen radalla, sitä paremmin saavat muut ihailla minun sulavaa menoa ja söpöä ulkomuotoani!

Max sai molemmilta radoilta hylyn, mutta se nyt lähinnä oli vaan mamin vikaa. Hyppyradalla Max oli aika villinä, eikä jaksanut ihan kokonaan keskittyä, mutta agiradalle se meni voittamaan! Harmi vaan, että mami on niin pihalla. Hän ei pysy ollenkaan Maxin mukana ja huutelee sekä näyttelee ihan ihme ohjeita. Agiradalla hylky tuli, koska mami huusi liian myöhään hyppykäskyn, jonka seurauksena Max ehti mennä esteen ohi ja hypätä sen väärästä suunnasta. Sen jälkeen mami rupesi säheltämään kunnolla ja hyvä ettei juossut esteitä päin. Ei ihme, että Max ei jaksa aina keskittyä treeneissä. Minä olen oppinut ottamaan mamin sähellyksen huomioon, mutta Max on liian kunnianhimoinen ja täynnä energiaa. Se haluaisi mennä ja tehdä, mutta mami ei vaan pysy mukana. Mamin pitääkin nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja treenata!

Kisojen jälkeen mentiin vielä käymään kahvilla mamin kaverilla, minun kummitädilläni. Saatiin paljon rapsutuksia ja herkkuja, ennen kuin lähdettiin kotimatkalle. Kotona oltiinkin sitten ihan naatteja. Pitkä ja jännityksen täyteinen päivä takana!

Koira ja hänen henkilökuntansa

Kun mamin äiti aikoinaan ensimmäisen kerran vieraili meidän nykyisessä kodissa, toi hän mukanaan lahjan. Kyltin, jossa kerrottiin täällä asuvan koira ja hänen henkilökuntansa. 

Säännöllisin väliajoin mami naureskelee sille ja sen paikkansa pitävyydelle. Viimeksi tänään. Minä olen nimittäin saanut oman peiton ja siivouksen yhteydessä mami vaihtoi pussilakanat heidän sänkyyn ja myös minun peittooni. Mami vastusti alunperin koko peitto ideaa, mutta isännästä minun kuului saada sellainen. Varsinkin nyt kun ei päästä enää sohville. Isäntä ymmärtää, että tyynyt ja koirienpedit ovat aivan liian kovia ilman peittoa näin ylhäiselle henkilölle.

Tänään mami myös huomasi tiedustelevansa minulta, haluaisinkö lähteä hänen ja Maxin kanssa päivälenkille. Minusta siinä ei ole mitään outoa. Tosin, yleensä hän raahaa minut pihalle sanoin mitä tahansa. Sillä tavoin hän luulee, että hänellä on jotain valtaa. Todellisuudessahan koko arki pyörii minun ympärilläni, vaikkeivät ihmiset sitä aina tajuakaan, ja vaikka mami raahaa minut lenkille, niin se lenkki jää varsin lyhyeksi jos minua ei kiinnosta. Muuten kyllä lenkkeilen mielelläni, mutta kysympä vaan että ketä kiinnostaa kävellä ulkona, jos siellä on huono ilma. Märkää tai kylmää tai molempia.

Viime maanantai oli varsinaisen hyvä esimerkki huonosta säästä. Syysmyrksy päätti saapua Etelä-Suomeen ja vaikka lehdet väittivätkin sen jääneen heikoksi, minulla on omakohtaista kokemusta siitä että kunnon myrsky se oli. Onneksi mami tajusi viedä meidät sen aikana vaan pikapisulenkille, eihän tuollaisessa ilmassa ulkoile Maxikaan! Aikaisemmin illalla tosin ei ollut ihan niin paha tuuli eikä sadekaan ja sen aikana Max olisi kyllä ollut innoissaan menossa agilitytreeneihin. Mami kuitenkin jänisti ja jäi ipana ilman treenejään. Siellä se ravasi eteisen ja mamin väliä vinkuen ja ihmetellen, miksi ei mennäkään.

Maxin edelliset agilitytreenit menivät kuulemma ilmiömäisesti, se tajusi vihdoin keppienkin idean. Pujotteli ne tuosta noin vaan. Oli kuulemma tehnyt koko radan aivan innoissaan, mami ei ollut edes pysynyt kunnolla perässä, mutta se kuunteli tarkkaan mitä mami huuteli ja teki kaikki esteet juuri oikeassa järjestyksessä ja oikein päin. Siitä rohkaistuneena mami ilmoitti meidät epävirallisiin kisoihin lauantaiksi. Molemmat on ilmoitettu sekä hyppy- että agiradalle. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Minä en ole hetkeen treenannut ollenkaan ja Max, no Max on Max. Raporttia siitä luvassa siis viikonlopun jälkeen.

Brassien kootut kolttoset

Mami on kuulemma saanut tarpeekseen brasseista. Ollaan liian älykkäitä, vilkkaita, kokeilunhaluisia, itsepäisiä ja ties mitä. En voi väittää vastaan, mutta valittamisen sijaan mamin pitäisi olla ylpeä kun saa viettää aikaansa näin viehättävien persoonien kanssa! Max nyt välillä on vähän tohelo, mutta se on varsin hauska kaveri ja onhan siitä seuraa, varsinkin mamin vedättämisessä jonka se osaa 6-0.

Viimeisin juttu, jonka se keksi, liittyy sohviin. Meiltä on kielletty sohvalle meno pääsääntöisesti. Nuo ihmiset ovat kuitenkin tosi huonoja asettamaan absoluuttisia kieltoja tällaisissa asioissa, ja päästäänkin usein sohvalle heidän viekkuunsa. Tällöin saadaan olla huovan päällä. Minä olen jo aikaa sitten tajunnut, että mitä vaan saa tehdä, kunhan kukaan ei näe. Siksi usein menenkin sohvalle kun ihmiset ovat yläkerrassa, ja kun kuulen heidän tulevan alas, hypähdän nopeasti matolle. Mami tietää tämän, koska kuulee minun hyppäävän alas ja jätän jälkeeni pakostakin lämpimän painauman, mutta hän ei voi rangaista minua, koska ei saa kiinni itse teosta. Maxista tämä on turhan lyhytnäköinen ratkaisu, koska sohvalla ei pysty olemaan jos joku muu on huoneessa. Niinpä se kehitti pienessä päässään ajatuksen, että ihmiset eivät rankaise, jos se asettuu huovan päälle sohvalle. Ja oikeassa oli, mami meni ihan hämilleen kun löysi tuon koikkalaisen sohvalta, jossa se oli asetellut kaikki pitkät raajansa tarkasti viikatun huovan sisälle. Tosin, tämä oli viimeinen pisara mamille, ja vaikka hän ei voinutkaan pidätellä nauruaan, hän vannoi ettei enää ikinä ota yhtään brassia.

Tosiaan, ei tuo mikään iso juttu sinällään ollut, vain pilkahdus meidän kyvyistämme, mutta kun varsinkin Max on muutenkin ruvennut koettelemaan kunnolla mamin hermoja. Minä olen rauhallisempi siinä suhteessa, ja käytän taitojani vain jos on jotain mitä todella haluan. En jaksa nähdä vaivaa minkään pikkujutun tähden, herkkujen vuoksi nyt olen valmis ihan mihin vaan, kiipeän vaikka keittiön jakkaraa pitkin niitä hakemaan, mutta Maxille palkkio ei merkitse niin paljon vaan sille on suurta huvia yrittää löytää kaikenlaisia porsaanreikiä ja keksiä jekkuja. Sitten toki, kun se on keksinyt jonkun jutun se ei jaksa sitä kokoaikaa tehdä, vaan silloin kun se hyötyy siitä, ja se keskittyy uusien juttujen keksimiseen. Sehän osaa availla esimerkiksi ovia. Mami ei tosin ole vielä aivan vakuuttunut tästä, koska Max tekee sen vain silloin tällöin, mutta mami on sen jäljillä. Ei ole mitään muutakaan selitystä avoimille oville, jotka ihan varmasti on suljettu aiemmin.

Max siis kehittää meille kaikille ohjelmaa parhaansa mukaan, mikä on kyllä kieltämättä minusta varsin piristävää. Mami repii säännöllisesti pelihousujaan, mutta se tekee siitä vaan vieläkin hauskempaa. Mamista se voisi keskittyä käyttämään taitojaan agilityssä. Maxillä on nyt menossa siis vähän uhmakkaampi vaihe muutenkin, joten se yrittää lähinnä tehdä mitä sitä itseä huvittaa. Viime treenit olivat kuulemma kaiken huippu, kun se päätti tehdä kaikki esteet väärässä järjestyksessä, juuri siten kun sitä itseä huvitti, eikä suostunut kuuntelemaan mamia ollenkaan. Minun treenini loppuivat talveksi ja nyt mami kiroaa että olisi vaan pitänyt jatkaa niitä ja pistää Max tauolle. Jäähyjä on siis sadellut tuolle pikkuriiviölle, mutta onneksi ollaan molemmat kuitenkin tosi hyviä saamaan mami heltymään ja suurimman osan uhkauksistaan latelee naurunsa lomassa, samalla kun maataan hänen sylissään rapsuteltavana. Luulee olevansa kovakin johtaja, mutta oikeasti ihan meidän tassun alla.

Syyspuuhia

Nyt se syksy sitten saapui. Kylmyys ja märkyys on todella ahdistavaa, eikä minua huvita juurikaan mennä ulos aamuisin tai iltaisin. Päivät ovat vielä onneksi ihan ok, kun on valoisaa. Ohjatut agilitytreenit minulta onneksi loppuivat talveksi, käydään treenaamassa keskenämme jos huvittaa, ja pääsen toisinaan myös Maxin treeneihin mukaan. Maxin treenit jatkuvat, koska se on niin omituinen olento, ettei sitä haittaa vaikka taivaalta sataisi sammakoita..

Max on toipunut ilmalennostaan ja mami on uskaltanut viedä meitä taas metsäänkin. Yksi päivä tuli aiottua pidempi lenkki, kun mami löysi vahingossa pari suppilovahveroa, lähti etsimään niitä lisää ja eksyttiin. Ei onneksi eksytty pahasti ja ehdittiin ennen pimeää kotiin. Sienet mami keräsi meidän kakkapussiin, kun ei muita sienestysvälineitä mukaan sattunut.. Tosin, en minä sienistä juurikaan välitä, joten ihan sama vaikka olisivat jääneet metsäänkin. Se on vaan kiva olla mukana keräämässä niitä, kun mami liikkuu rauhallisesti ja me päästään juoksentelemaan vapaana. Max saa huitelehtia missä tahtoo ja minä pystyn keskittymään metsän tunnelmasta nauttimiseen.



Koska mamiakaan ei huvita kävellä sateessa niin paljoa, ollaan saatu lisätoimintaa sisätiloihin. Mami päätti pitkästä aikaa opettaa meille uusia temppuja ja nyt opetellaan kuolemista. Minä opin tosi pian mitä se tarkoittaa, pitää kaatua selälleen, mutta Max ei osaa vieläkään kun vasta kääntää pikkaisen päätään. Minä koitin selittää sille kuinka sen pitää tehdä, mutta ei se malta kuunnella. Miten tuollainen lahopää on voinut saada brassin arvonimen?! Palkkioksi saatiin vielä lopuksi puruluut ja niitä syödessä se kyllä osaa mennä selälleen..

Pitää jatkaa tuon kuolemisen treenaamista, niin voin lisätä sen omaan temppu cv:heni. Osaan tottakai kaikki perusjutut, mutta myös jo muun muassa arvata kummassa kädessä nami on, antaa läpsyn, sanoa perkele, kumartaa ja hakea leluja. Max ei ole ihan niin taitava, mutta kyllä sekin noista jo suurimman osan osaa. Se vaan on niin malttamaton, että rupeaa tekemään kaikkia mahdollisia temppuja yhtäaikaa, jos ei heti ekalla mene oikein ja saa namia..

Niin, ja Maxillä on tullut vielä joku viimeinen uhmaikä! Se lenkillä ihan yhtäkkiä rupesi murisemaan mamille, kun mami koitti komentaa sitä. Sillä on muutenkin nyt hieman vaikeuksia kuunnella ja totella, agilityssäkin joutuivat ottamaan käyttöön jäähyt, jos se rupeaa riehumaan. Siksi minä pääsen nyt tänäänkin mukaan, koska jos Max rupeaa riehumaan, minä pääsen kentälle. Jos vaan on kiva ilma, niin minun puolestani se saa riehua niin paljon kuin haluaa!

Superkoira Max

Minun elämäni on pyörinyt suhteellisen samoissa, tutuissa ja turvallisissa uomissa. Syksyn tullen metsäretket ovat taas lisääntyneet, kun mami jahtaa sieniä. Ja kun ei ole niin kuuma, jaksaa tallustellakin pidempään. Agility on jatkunut normaalisti kerran viikossa, tällä viikolla tosin pääsin myös Maxin vuorolla, kun se meni loukkaamaan itsensä.

Maxin elämä ei ole siis soljunut aivan yhtä tylsästi. Se meni järjestämään kunnon actionia maanantaina ja meinasi tappaa mamin sydäriin. Oltiin metsässä ja Max lähti taas kerran haahuilemaan omille teilleen. Mami on opettanut sille luoksetulon vähän liiankin tehokkaasti, sillä mamin kutsuessa se ryntäsi paikalle suorinta tietä: kallion huipulta suoraan alas. Seistiin mamin kanssa kauhusta jäykkänä kun Max lensi alas suoraan kuivuneeseen risukasaan. Kauhea huuto ja ujellus alkoi, ja lopulta kasasta ryömi esille kolmella jalalla pomppiva ujeltava pikkuressu. Mami puheli sille rauhoittavasti, rapsutti ja tsekkasi tassun. Meni ehkä viisi sekuntia ja ipana oli maassa kaikilla neljällä tassullaan suht normaalin oloisena. Varsinainen superkoira! Täytyy vaan vielä opettaa sille ettei koirat osaa lentää..

Loppupäivän se hieman aristeli tassuaan, käveli kyllä melkein normaalisti. Sen ylpeys taisi vaan enemmän kärsiä, sen verran surkeana se oli. Hakeutui koko ajan mamin viekkuun rapsuteltavaksi. 

Illan agiin se ei päässyt ja joutui muutenkin pienelle lepolomalle.. Onneksi tänä aamuna se vaikutti jo aivan normaalilta!

Lepoloma agista ei sinällään haitannut, koska viikonloppuna Max osallistui mamin kanssa kotikenttäleirille, jossa kouluttajana oli Janne Pukkila. Maxillä on ollut pieniä keskittymisvaikeuksia ja he saivat kuulemma siihen hyviä vinkkejä. Rupeavat ottamaan nyt ainakin lelun pikkuhiljaa mukaan ja lähestymään treenejä leikin kautta. Lisäksi mamin pitää ruveta johtajaksi. Pelottava neuvo! Toivottavasti mami ei nyt vaan luule, että voi ruveta pomottamaan myös minua!

Kotona on hieman tullut muutosta järjestelyihin, kun mamin piano muutti meille. Mami soitteli sitä silloin kun olin pentu ja minusta oli mukava istua hänen sylissään kuuntelemassa. Nyt mami ei päästä enää syliin, olen kuulemma vaan tiellä kun olen niin iso.. mutta makaan vieressä rahilla kuuntelemassa. Maxiä koko härveli pelottaa ja nyt se on kokenut parhaimmaksi kadota aina yläkertaan kun mami soittaa. Tuli myös uudelleen järjestelyjä sohvien suhteen, jotta piano mahtui olohuoneeseen, ja koska ihmiset ostivat uudet hienot sohvat, me ei saada nyt mennä enää niille ollenkaan ilman lupaa. Noo, mamin on turha sitten valittaa kun vallattiin heidän sänky sohvien sijaan.

Paljon onnea Max 2 vuotta!

Eilen saatiin herkkuruokaa, kun Maxillä oli synttärit. Ensin oli pakko ottaa tosin pakolliset poseerauskuvat. Max poseerasi ylpeänä kakkunsa kanssa, mutta minua rupesi jo hermostuttamaan, että tippuuko sitä kakkua vai ei.

Lopulta saatiin sitten lupa ja kylläpä se maistui hyvälle! Max söi lähinnä nakit, maisteli hieman maksalaatikkoa ja ryntäsi sitten riehumaan lelunsa kanssa. Sen maanantaina saatu sammakko on edelleen joten kuten elossa, ja Max on päättänyt tuhota sen lopullisesti. Minä olisin mielelläni auttanut Maxia syömään lautasensa tyhjäksi, mutta mamin mukaan kakun ehtii syömään loppuun myöhemminkin.

Max on nyt sitten virallisesti miehen iässä. Sen kasvattaja oli laittanut lahjaksi tulemaan aivot sille postissa. Toivottavasti tulevat perille nopeaan, koska iästään huolimatta tuo on edelleen se sama pieni, ärsyttävä karvapallo, joka meille vajaa kaksi vuotta sitten purjehti ovesta sisään!

Agry Cup 2013

Eilen oli viimeinen osa kolme osaisesta Agry Cupista. Agry on siis sekä minun että Maxin agility seura. Ensimmäisellä kerralla ei päästy kukaan paikalle, kun mami on ollut kipeänä, mutta toisella kerralla oltiin mamin kanssa, ja eilen kaikki kolme. Pitkiä päiviä olivat molemmat, kun mami osallistui myös talkootöihin. Kiitos mamin ahkeruuden me saadaan nyt vihdoin oma avain kentälle, niin päästään treenaamaan milloin halutaan. Mami suunnittelikin, ettei ilmoita minua mihinkään koulutusryhmään talveksi, vaan käydään sään mukaan treenailemassa. Varsin loistava suunnitelma minun mielestäni.

Osallistuttiin siis myös Maxin kanssa kisoihin. Minä en ole ehtinyt juurikaan treenaamaan kesäkuun jälkeen muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta, joten lähinnä huvin vuoksi lähdettiin kisaamaan. Eikä minua muutenkaan kauheasti tuo kisaaminen kiinnosta, ihan turhaa stressaamista eikä siellä saa edes nameja. Paitsi vasta kentän ulkopuolella. Ensimäisissä kisoissa meni suhteellisen hyvin, minulla oli hyvä fiilis ja mamikin jaksoi olla toheltamatta. Ainut ongelma oli, että joku pirun jänis oli kehdannut tulla loikkimaan meidän kentälle ja minä koin tehtäväkseni jäljittää sen ja päästää päiviltä. Tai enhän minä siitä jäljestä enää sitten kuitenkaan kiinni saanut ja mami sai minut houkuteltua jatkamaan radan loppuun. Aika vähän venähti, mutta viides sija napattiin jokatapauksessa ja avattiin Cup pistetilikin. Eilinen olikin sitten ihan toinen lukunsa. Minua ei vaan huvittanut. Paikalla oli ihan liikaa koiria ja ihmisiä, eikä minua kiinnosta toimia minään sirkusnumerona. Kyllä minä sen radan loppuun asti vedin ja tuloksenkin sain, mutta annoin kyllä mamin ymmärtää mielipiteeni mokomasta hälinästä. Muutaman virheenkin nappasin ihan kiusallani.

Myöskään Maxin suoritus ei ollut aivan nappi, mutta loppujen lopuksi mami oli siitä silti hirveän ylpeä. Hylkyhän siitä tuli, kun Max ei malttanut suorittaa esteitä oikeassa järjestyksessä ja ympärillä olevien koirien hajut olivat liian kiinnostavia. Säheltivät kuitenkin loppuradan suhteellisen hyvin loppuun asti ja Max sai paljon kehuja. Mamin mielestä se oli loistava suoritus Maxin ensimmäiseksi yksilökisaksi. Malttoi kuulemma yllättävän hyvin ja ei menettänyt korviaan ihan kokonaan.

Palkkioksi saatiin herkkuja ja Max sai myös etukäteen 2-vuotis lahjansa palkkioksi hyvästä suorituksesta. Max tosiaan täyttää huomenna vuosia ja silloin saadaan myös kakkua!

Eihän tuo lelu kyllä kauaa kestänyt, nopeasti sai Max vanut siitä pihalle. Ei mitenkään yllättävää, kun katsoi vierestä sitä menoa..

Max ehti käydä parissa treeneissä ennen kisoja kesätauon jälkeen ja siksi mami toisaalta uskalsikin ottaa sen mukaan, mutta siksi toisaalta myös epäröi. Ensimmäiset treenit olivat ihan katastrofaaliset, niistä viime kerralla jo kirjoitinkin, mutta nyt kuulemma edelliset treenit olivat aivan mahtavat! Mami saikin kyselyä, että kuinka monta Max nimistä koiraa hän oikein omistaa.. Olivat saaneet radan vedettyä kunnon vauhdilla ilman virheitä, vaikka mukana oli kepit ja kaikki. Tuosta riiviöstä ei ikinä tiedä.. sillä on potentiaalia vaikka mihin, kun se vaan jaksaisi keskittyä.

Sitten vielä lopuksi huonoihin uutisiin: kesä rupeaa olemaan ohitse. Päivisin on vielä lämmin, varsinkin jos aurinko paistaa, mutta illat rupeavat olemaan tosi kylmiä. Ja pimeitä. Ollaan nautittu vielä viimeisistä kesä hetkistä ja käyty muun muassa Rajasaaren kallioilla nauttimassa auringosta. Max parka sai siellä jo turpaankin, kun meni uhoamaan sitä monta kertaa isommalle urokselle. Ei siinä mitään käynyt, toinen koira vaan selätti Maxin pari kertaa kunnes riiviö tajusi olla käymättä enää päälle. Ihan oikein tuolle egoilijalle. Harmi vaan, että se ei tainnut oppia siitä yhtään mitään.. Minä keskityin nauttimaan merestä ja auringosta, kesän viimeisistä ihanista hetkistä ennen kylmää, pimeää ja märkää syksyä/talvea.

Paluu arkeen

Mamin lomat on lomailtu, mutta me Maxin ja isännän kanssa jatketaan vielä tovi. Ollaan käyty puistoissa, syöty jäätelöä, lenkkeilty ja matkustettu autolla ympäriinsä. Tietokoneella kukaan ei ole kerennyt juurikaan istumaan. Kaivopuistossa ollaan oltu aika paljon, koska sieltä saa todella herkullista kookosjäätelöä. Max ei oikein tykkää jäätelöstä, joka ei haittaa minua ollenkaan, koska saan itse enemmän! Tosin, mamin mielestä olen taas lihonnut ja siksi en saisi syödä oikein mitään herkkuja..

Paras osa lomasta oli matka mamin äidin luokse. Olen jo aiemmin hehkuttanutkin, kuinka hän on yksi lempi-ihmisistä maailmassa! Saatiin taas todella paljon herkkuja (ehkä siksi saatankin olla hieman lihonnut..) ja rapsutuksia. Mamin äiti asuu Pohjois-Karjalassa, joten matka sinne kesti melkoisen kauan, varsinkin kun koukattiin Turun kautta hakemassa mamin veli kyytiin. Max ei oikein osaa rentoutua autossa, joten se on hieman ärysttävä. Minusta autossa on kivaa, on kiva katsella maisemia ja lopulta nukahtaa sen rentouttavaan hyrinään. Max on sitä mieltä, että se on maailman vaarallisin ja epäluotettavin matkustustapa, ja sen on pakko koko ajan tarkkailla että kaikki on ok. Ajateltiin mamin kanssa, että se väsähtäisi noin pitkällä matkalla jossain vaiheessa, mutta väärässä oltiin. Toisaalta, kun päästiin perille se vaan tsekkasi nopeasti paikat, söi iltapalan ja kuukahti samantien nukkumaan.

Parasta koko reissussa oli se, että saatiin nukkua mamin vieressä. Mami ei tosin ollut tästä enää loppuvaiheessa kovin mielissään. Minkä minä sille voin, että mami kierii unissaan ja häiritsee minun uniani? Minä haluan nukkua peiton alla, mieluiten mamin jalkojen välissä tai taipeissa, ja jos joudun sieltä pois, haluan toki sinne takaisin. Varma keino päästä sinne, on tökkiä mamia tassulla olkapäähän. Tämän lisäksi Max keksi joka aamuyö, että sen on päästävä mamin kainaloon (oikea mammanpoika..). Lopputulos oli se, että mami ei kuulemma nukkunut yhtään yötä kunnolla ja että me ei kuulemma päästä enää ikinä hänen viereensä nukkumaan. Uskokoon ken tahtoo, seuraavan kerran kun isäntä on poissa kotoa, hän ottaa meidät taatusti taas viereensä.

Samalla reissulla piipahdettiin myös mamin mummolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Se tiesi siis lisää autoilua. Mamin ukki on todella pelottava mies, sillä hän kantoi jatkuvasti mukanaan jotain todella pelottavaa esinettä, johon hän nojautui kävellessään. Sisällä hän onneksi laski sen pois, joten uskallettiin molemmat rapsuteltaviksi. Mamin mummi puolestaan oli aivan mahtava, hän antoi meille keksejä ja pullaa! Mami sai kuulla tästä vasta jälkikäteen, mutta tällä kertaa mamin äiti osottautui petturiksi ja kielsi antamasta paljoa. Mami on keksinyt että minulla on vilja allergia ja etten saisi siis syödä kauheasti viljatuotteita.. Kumpa olisi ollut jotain muuta herkkua tarjolla, oltaisiin saatu varmasti vaikka kuinka paljon!

Vierailtiin myös suolla etsimässä jotain typeriä oransseja marjoja. Alkuun minua vähän epäilytti kulkea eteenpäin kun maa oli niin märkää ja upottavaa, mutta lopulta annoin vaan mennä. Max juoksenteli ympäriinsä kuin pieni villieläin, välillä vähän liiankin kaukana, ja nautti vapaudestaan. Keksittiin myös sellaisia kivoja ojia, joissa oli pehmeä sammalmatto ja sen alla vettä. Max upposi jopa kerran vähän syvemmälle, säikäyttäen mamin, mutta jatkoi salamannopeasti matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja sai aikaan ihmisissä naurua. Minustakin oli kiva vedellä edestakaisin ojassa niin että vesi vaan roiskui. En yleisesti ottaen pidä vedestä tai mudasta tai muustakaan ällöstä, mutta kun kerran siellä oltiin jo tassut syvällä maassa, niin kannattihan siitä nyt ottaa ilo irti! Huonona puolena oli se, että jouduttiin sitten illalla pesulle..

Matka oli varsin mukava, mutta kyllä oli kiva tulla taas kotiin ja nähdä isäntäkin pitkästä aikaa!

Agility oli meillä parin viikon tauolla AgiRodun jälkeen, mutta pikkuhiljaa on palattu senkin pariin. Viime viikolla käytiin treenaamassa yhden minun ryhmäläiseni kanssa kahdestaan. Tai no, mami otti Maxinkin mukaan. Tehtiin pientä rataa ja kertailtiin esteitä, Maxikin jaksoi keskittyä tosi hyvin. Minun ryhmälläni on vielä tämäkin viikko taukoa, mutta mami kävi jo Maxin kanssa varsinaisissa treeneissä, ja ne menivät kuulemma todella huonosti. Maxiä ei kiinnostanut mikään muu kuin nuuskiminen ja toiset koirat. Rataa eivät saaneet tehtyä ollenkaan ja lähinnä treenailivat rauhoittumista ja keskittymistä. Loppuvaiheessa saivat tehtyä pari lähtöharjoitusta ja pari kontaktia. Tuota rauhoittumista pitäisi treenata kai muutenkin ja mami pohtii pitäisikö hänen ottaa Max mukaan minun treeneihin, jotta se oppisi olemaan kunnolla tuollaisessa tilanteessa. Toivottavasti riiviö jäisi vastaisuudessakin kotiin, tarvitsen oman laatuaikana mamin kanssa, tai sitten hän saa luvan järjestää sellaista muuten!

AgiRotu 2013

Eilen oltiin Ylöjärvellä edustamassa brasseja joukkuekisassa. Päivä oli tosi mukava. Aurinko paistoi ja oli lämmin, päästiin kunnolla nauttimaan auringostakin. Mami vaan kasteli meitä säännöllisin väliajoin, mikä ei ollut ihan niin mukavaa.. kyllähän se viilensi, mutta vesi on kuitenkin aina ällöä vettä.

Varsinainen kisa meni todella loistavasti, go Brasilian Terminaattorit! Minä aloitin ja vedin radan tyylini mukaan hitaasti, mutta varmasti. Mami pelkäsi pituutta ja muuria, Minä kun en jaksa niitä kauheasti stressailla ja yleensä vaan kävelen yli. Nyt toki tajusin että on tosi kyseessä ja viiletin pituuden yli tuosta noin vaan. Muuri oli laitettu sen verran korkealle, että koin parhaaksi hypätä ensin sen päälle tsekkaamaan uskaltaako pudottautua toiselle puolelle, mutta se olikin ainoa virhe minkä tein. Weeti ja Ami vetivät hienosti välissä, Ami pelkäsi hyppyjen olevan liian korkeita, mutta hienostihan se ne silti ylitti! Max oli ankkurina ja pelättiin mamin kanssa ihan kauheasti mitä siitäkin tulee.. mutta Max oli ihan loistava! Kyllähän siellä virheitä tuli, mutta Max jaksoi koko radan loppuun asti herpaantumatta ja näytti jopa ihan oikealta agilitykoiralta! Heillä ei ole edes treeneissä mennyt koskaan noin hyvin, Max ei todellakaan ole tehnyt noin hienosti 19 estettä putkeen edes namien kanssa! Mami oli ihan varma, että Max viilettää ympäri Teuvon ravirataa ja käy siinä ohessa tekemässä muutaman hypyn, jollain toisella radalla.. Mitään ei kuitenkaan mennyt pieleen. Olen kyllä todella ylpeä tuosta pikkuveijarista!

Meidän tulokset löytyy AgiRodun sivuilta, kilpailtiin alo medeissä. Päästiin sijalle 9 ja pisteitä tuli yhteensä vain 50, ja vaikka Max tekikin niistä suurimman osan niin se oli silti kelpo suoritus tuolta pikkuriiviöltä! Oli tosi hauskaa, ensi vuonna on pakko päästä uudelleen!

AgiRotu aloitti meidän kesäloman. Mami jäi töistä lomalle ja myös meidän agitreenit on lomalla. Minun treenini olivat virallisesti tauolla jo viime viikonkin, mutta me päästään silti treenaamaan kun ryhmässä on ihmisiä joilla on kentälle avain. Maxin treenit jäivät nyt pariksi viikoksi tauolle. Katsotaan mennäänkö huomenna vielä vai pidetäänkö mekin jo lomaa. Ensi viikoksi lähdetään mummolaan, joten silloin ei kyllä kukaan treenaa. Toivottavasti on kivat ilmat niin saadaan lisää aurinkoa, mutta ainakin luvassa on paljon herkkuja ja rapsutuksia! Siihen asti keskitytään nauttimaan kesästä täällä kotona.

Juhannuspuuhia

Juhannus sujui oikein leppoisasti ihan vaan kotona, oman perheen kesken. Kahtena päivänä tosin oltiin Luukissa nauttimassa auringosta. Auringonpalvonnan lisäksi painittiin Maxin kanssa, juostiin lelun perässä ja kierittiin nurmikossa. Juhannusaattona siellä oli tosi paljon porukkaa ja me ei päästy juoksemaan niin laajalla alueella, mutta sunnuntaina onneksi oli rauhallisempaa ja päästiin juoksemaan kunnolla lelujen perässä. Sunnuntaina käytiin myös siellä mamin kanssa pienellä metsäseikkailulla ja löydettiin kesän ensimmäiset mustikat! Vielä joutuu hetken odottamaan, että pääsee kunnolla poimimaan, mutta ei mene enää kauaa.

Lauantaina tehtiin myös metsä/peltoretki, mami metsästi jotain kasveja ja keräsi myös meille voikukkia kasvismössöön. Hieman myöhässähän hän oli, tuoreempia lehtiä on tähän aikaan vaikea enää löytää. Jotain kuitenkin tarttui mukaan ja saatiin ensimmäiset voikukkaa sisältävät mössöt. Minusta se oli varsin hyvän makuista, mutta Max tapansa mukaan nirsoili. Sen mielestä se ei ole mikään pupu, joten yrittää kaikkensa välttääkseen kasvisten syönnin.

Juhannus oli varsin kiva siis, päästiin paljon ulos ja toki myös syötiin kaikkea hyvää. Auringosta päästiin nauttimaan kunnolla, mutta mielestäni siitä ei ikinä voi nauttia liikaa! Aamuisin Minusta olisikin tosi kiva jäädä aina heti lenkin jälkeen etupihalle ottamaan aurinkoa. Mamin mielestä se ei käy, koska on muka kaikenmaailman rutiineja, mitkä pitäisi tehdä ensin. Näin netissä videon joskus koirasta, jota yritettiin viedä pesulle ja koska sitä ei huvittanut, se veti itsensä ihan veteläksi. Päätin kokeilla mamille samaa yksi aamu. Valitettavasti en vain ole tarpeeksi painava, koska mami jaksoi nostaa Minut siitä huolimatta syliin ja kantaa sisälle. Pitää siis syödä lisää!

Lopuksi vielä muutama kuva juhannusaatolta:

Kesäelämää

Eipä meille mitään ihmeellistä tänne kuulu. Agilityä, lenkkeilyä ja auringonottoa. Max on ruvennut hieman uhittelemaan Minullekin, tai lähinnä ilmoittanut ettei aio enää tanssia Minun pillini mukaan. Aamulla se rontti varasti Minun kanansiipeni ja olin niin hämmästyksissäni, että osasin vain murista. Murina onneksi hälytti mamin paikalle, joka jahtasi karjuen ipanaa ympäri pihaa ja kaivoi Minun siipeni ulos sen suusta. Siipi oli jokseenkin kuolainen, mutta kukapa nyt pienen kuolan takia jättäisi moisen herkun syömättä?

Eilen oli Minun päiväni mamin kanssa (Maxillä on treenit maanantaisin, joten se on hänen päivänsä, ja Minulla tiistaisin). Ennen treenejä käytiin mamin ystävän kanssa terassilla nauttimassa auringosta. Mami vei auton treenikentälle ja matkattiin metrolla Helsingin keskustaan. Oli mukavaa käydä pitkästä aikaa kaupungin vilinässä! Pääsin onneksi istumaan terassilla vuorotellen mamin ja hänen ystävänsä syliin, koska likaisessa maassa on kovin ikävä maata.. Mami oli myös varsin iloinen Minun läsnäolooni, koska pidin lokit loitolla huutamalla niille tappouhkauksia, jos uskalsivat tulla liian lähelle.

Oikein ihanaa, rauhallista ja grilliherkullista juhannusta kaikille!

Rantaleijonat

On ollut aivan ihanat ilmat, joten ollaan nautittu niistä rannalla. Haukilahdessa on ihana ranta, jossa me koiratkin päästään pulikoimaan.

Minäkin olen jopa oikein riehaantunut. Aurinko saa Minut niin kovin iloiseksi ja energiseksi, ja kun muutkin ovat vedessä niin ei jaksa kokoaikaa yksin kököttää rannalla. Tein Minä toki sitäkin, koska auringonottaminen on yksinkertaisesti niin ihanaa!

Kun on ollut kauniit ilmat, on ollut ihan hirveästi porukkaa liikkeellä ja se on hieman rajoittanut Maxin riehumista. Siitä on tullut ihan hirveä hormoonihirviö ja se vaan juoksentelee tyttöjen perässä. Se on ihan mahdoton, eikä kuuntele mamia ollenkaan. Niinpä se on joutunut hihnaan aika usein ja osittain sen takia ei olla myöskään oltu rannalla niin kauaa, kuin olisi ollut mahdollista. Maanantai päivällä oli hiljaisempaa, kun käytiin mamin ja hänen kaverin kanssa ja päästiin Maxin kanssa yhdessä riehumaan. Max joutui tosin lopulta hihnaan ulisemaan, kun paikalle saapui sen mielestä maailman ihanin tyttö, jota se ei vaan voinut jättää rauhaan ja jonka perässä se nuohosi rannan toisessa päässä. Minä keskityin riehumaan mamin kaverin kanssa, joka on yksi lempi-ihmisistäni. Hän tuo meille aina herkkuja ja muita lahjoja, sekä jaksaa leikkiä loputtomiin. Leikin päätteeksi parkkeerasin sitten hänen pyyhkeelleen kesäpörriäiseni kanssa, enhän Minä nyt likaisella hiekalla istu!

Ainut huono puoli uimassa ja rannalla käymisessä on se, että siellä menee hiekkaiseksi ja likaiseksi, joten kotona odottaa suihku.. Toisaalta senkin kestää hyvien puolien takia, joita on myös se, että Max on niin väsynyt, ettei se enää jaksa kiusata minua illalla.

Kesäpuuhia pikkupotilaan kanssa

Max nyt sitten taas operoitiin ripsiensä takia. Yhteensä 25 ripseä poistettiin ja kyllä raukan silmät näyttävätkin siltä! Max oli lääkärissä melkein koko päivän viime torstaina ja kotiin saapuessaan se oli vielä ihan pihalla lääkkeistä. En kuvitellut ikävöiväni tuota pikku riiviötä, mutta kylläpäs vaan tuli ikävä. Olisin kovasti halunnut sen kotiinpaluun kunniaksi leikkiä, mutta mami kielsi, eikä Maxiäkään huvittanut. Kuulemma Maxin piti ottaa vielä rauhallisesti se ilta ja muutenkin sen silmiä pitää varoa. Se on nyt joutunutkin pitämään kauluria ja leikkiminen on sen takia vähän hankalaa.

Minä olen ollut nyt ihan onnessani, kun on tullut ihan oikea kesä! Sellainen kesä, mitä kuuluisikin olla. On ihanan lämmin ja aurinko paistaa! Lauantaina meillä oli juhlat ja saatiin olla koko päivä ulkona. Minä hieman pelkään meidän takapihaa ja takaovea, mutta lauantaina se ei haitannut. Paikalla oli niin paljon ihmisiä, joiden syliin pääsi tai viekkuun rapsuteltavaksi, ja lisäksi tarjolla oli paljon herkkuja. Meistä molemmista juhlat on tosi kivoja ja vaikka meillä olisi yläkerrassa oma rauhallinen paikka, niin harvoinpa sinne kumpikaan kömpii etuajassa. Jos on bileet niin sitten juhlitaan loppuun asti! Max tosin tällä kertaa luovutti hieman aikaisemmin, koska ihmiset rupesivat laulamaan SingStaria ja se ei ole kovin hauskaa kuunneltavaa..

Eilen oli sitten rantapäivä, tällä kertaa tosin ihmisten ja me ei päästy uimaan. Minua se ei kiinnosta niin paljoa ja Maxiä mami ei uskaltanut päästää sen silmien takia. Niinpä mentiin Hietsuun. Me leiriydyttiin hieman kauemmas nurmikolle, koska sinne rannalle ei saa koirat mennä. Ihan tyhmää Minusta, ymmärrän kyllä etteivät kaikki piskit osaa käyttäytyä, mutta me sentään ollaan hienoja rotukoiria.. Oli aivan ihanaa päästä ottamaan aurinkoa ja nauttimaan ihanasta, tuoreesta ja pehmeästä nurmesta! Kierin ja pyörin ympäriinsä, jotta varmasti sen ihana, kesäinen haju tarttuisi Minuun.

Max keskittyi lähinnä vahtimiseen.

Ihmiset kävivät uimassa mamia lukuunottamatta ja me päästiin sillä aikaa lenkille puistoon, ja vielä käymään koirapuistossa. Mami pelkäsi Maxin silmiä, joten ihan hirveästi siellä ei saanut riehua ja poistuttiin paikalta heti, kun sinne oli tulossa muita. Oli kyllä myös ihan liian kuuma hengata siellä, kun melkein koko puisto oli auringonpaisteessa. Kun palattiin leiriin, isäntä kopitteli siellä kavereidensa kanssa pesäpalloa ja Minä yritin siepata sitä heiltä parhaani mukaan. Muutaman kerran sainkin napattua sen ja olin varsin hauskaa, kun ihmiset koittivat saada sitä takaisin. Minä vein sen mamin luokse turvaan, mutta mami meni antamaan sen aina takaisin isännälle. Maxillä oli omat palloleikit isännän kaverin kanssa ja se muisti myös vahtia aktiivisesti leiriä mahdollisilta tunkeutujilta. Kun päästiin kotiin, oli kyllä niin väsynyt olo, en edes muista koska olisi väsyttänyt niin paljon! Myös Max oli ihan raatona. Olisipa koko kesä tällainen!