Hyvää Uutta Vuotta!

Inhoan tätä päivää vuodessa kaikkein eniten koko maailmassa. Jokapaikassa räjähtelee ja paukkuu. Mami rauhoittelee, ettei ole hätää, mutta Minä en usko. Ei voi olla tällainen metakka ilman että ei muka olisi hätää. Viime vuonna en suostunut menemään 16 tuntiin ulos, katsotaan miten tänä vuonna. Riippuu siitä, kuinka paljon paukkuu. Mamistakin näkee, että se stressaa. Se tuijottelee kelloa ja pohtii milloin vie meidät ulos. Koko viikon on paukkunut ja mami on ollut siitä todella vihoissaan. Se on vaan huolissaan meistä. Tänä vuonna se tuntuu olevan vielä enemmän stressaantunut, kun pelkää että tartutan tämän pelon Maxiinkin. Max on niin tyhmä ja pieni vielä, ettei se tajua olla peloissaan. Katsotaan illalla, kun rupeaa kunnolla paukkumaan. Ehkä se sitten tajuaa, että on tosi kyseessä.

Mami sai vihdoin meidän villapaidat valmiiksi. Hän koitti kovasti ottaa kuvat meistä, mutta Minua ei kauheasti kiinnostanut. Minusta se villapaita on aika ruma. Hyi. Synttärilahjaksi saatu paita vielä kelpaa, onhan mamilla samanlainen, mutta tuo punainen on ihan kamala, nolo. Max oli todella iloinen omasta paidastaan ja se näyttää kyllä hyvältä sen päällä. Max palelee ulkona aika paljon, joten ehkä se on siksi siitä niin innoissaan. Ilmeisesti Minun painonnousustani on ollut jotain hyötyä, kun Minua ei palele.

Tässä vielä kuvat paidoista:

Hyvää Joulua!

Myöhäiset jouluntoivotukset kaikille! On ollut nyt niin kiire, etten ehtinyt edes joulukorttia tänne aiemmin laittaa. Ensin oli kiirus syödä vanha jääkaappi tyhjäksi ja kun uusi jääkaappi tuli, on mami touhunnut keittiössä aamusta iltaan mikä on vaatinut Minulta kokoaikaista päivystämistä keittiössä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin mamille sattuu vahinko ja jotain putoaa.. Aiemmin Minut kyllä huudettiin paikalle siivoamaan, vaikken olisikaan vahtinut kokoaikaa, mutta nyt kun Max on talossa en voi luottaa siihen.

Laihdutuskuuri on edelleen voimassa, joten mami oli erityisen varovainen keittiössä. En myöskään saanut normaaleja jouluherkkujani, koska mamin äiti ei ollut paikalla. Ja isäntäkin on ihan mamin tossun alla, eikä anna mitään. Joka paikka on täynnä herkkuja, mutta Minä en saa mitään. Onneksi ei Maxikaan, mamin mielestä se olisi epäreilua, hähää. Onneksi vesisade on loppunut, joten käyn lenkeilläni taas ihan mielellään. Oli tosin muutaman päivän ihan kamala tuuli, olin varma että se vie Maxin mukanaan ja tällä hetkellä tuntuu, että se olisi voinut olla hyväkin juttu.

Olen vasta nyt ruvennut tajuamaan, että Max taitaa olla tullut todella jäädäkseen. Se hieman ärsyttää minua, joten olen päättänyt hieman mököttää. Ärsytys rupeaa kyllä jo hieman hellittämään. Mamin veli oli meillä joulun käymässä ja häneltä oli kiva saada rapsutuksia. Hän ei oikein pidä koirista, Minä olen tietysti poikkeus, joten Max ei tule hänen lähelleen. Hän lähti eilen ja kun ehdin jo tottua rapsutteluun, suvaitsin myös mamin ja isännän hieman rapsutella Minua. Kai tuo pikkuotus pitää vaan hyväksyä, mutta nyt juuri en vaan jaksaisi sitä lähelläni. Leikkiminenkään ei kiinnosta. Katsellaan ensi vuonna taas sitä sitten uudestaan..

Joululahjoistani en vielä kertonutkaan, koska niistä ei oikein ole kerrottavaa. Mami kutoi meille villapuseroita, mutta ne eivät ole vielä valmiit, joten saadaan ne vasta Uuden Vuoden lahjaksi. Paketteja saatiin silti avata, mami oli käärinyt vanhoja leluja ja purutikut. Rakastan avata lahjoja! Max ei oikein sitä tajunnut, eikä ystäväni Bruno, jonka luona olimme aattona käymässä, mutta Minä autoin.

Lopuksi vielä kuva joulukortistamme, vaikka se tuleekin hieman myöhässä.
Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2012 siis kaikille!

 

Tänään olisi ollut agilitypäivä, mutta meillä on nyt koulusta joululoma, ihan tylsää.

Voihan pyhä pakastin!

Nyt on onnen päivät talossa! Isäntä yritti puhdistaa pakastimen jäistä hieman omalaatuisella tavalla viikonloppuna ja sen seurauksena hajosi koko jääkaappipakastin -yhdistelmä. Ja tiedättekös mitä se tarkoittaa?! Se tarkoittaa kasaa ruokaa, joka pitää syödä nopeasti ennen kuin se menee pilalle!

Pakastimessa oli pääsääntöisesti Minun ja Maxin ruokia ja nyt ollaan oltukin varsinaisella herkkuruokavaliolla. Ruokamme on koostunut pääsääntöisesti broiskunsiivistä ja mahapalleroista, hieman ollaan saatu myös jauhista ja kasvissosetta, mutta mamin mielestä nuo lihat ovat kallisarvoisempia, joten ne kuuluu tuhota ensin. Ei haittaa, nehän ovat ihan lempparia! Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja ruuat alkavat jo vähentyä tai olla pilalla, joten edessä taitaa olla pian muutama kupillinen kasvismössöä/puuroa. Mamin mielestä meidän pitää saada tasapainoisesti kaikkea, mutta Minusta me voitaisiin syödä vaan pelkkiä broiskunsiipiä. Ja ne ihme kalaöljyt ja vastaavat voisi jättää myös pois. Max saa myös jotain ihme jauhetta, se on kuulemma vielä niin pieni, että tarvitsee jotain spesiaalikamaa kasvaakseen isoksi ja vahvaksi.

Minusta Max on jo ihan tarpeeksi iso ja vahva. Melkein minun kokoiseni korkeudeltaan, painoa sillä tosin on hieman vähemmän. Katsotaan kuinka kauan, kun mamin mielestä sen paino ei pysy muun kasvun perässä (vaikka painoihan se sentään jo 6 kg, kun käytiin eläinlääkärissä), joten se saa ihan kamalasti ruokaa. Ainakin verratuna minun annoksiini.. Minun pitää kuulemma pudottaa kilo! Huh huh, se on paljon. Se tarkoittaa liian vähän ruokaa ja liikaa liikuntaa tuolla kylmässä ja märässä. Täytyy ajatella positiiviesti: se on vaan laatuaikaa mamin kanssa ja liikuntaa saan myös kivasti agilityn muodossa (huomenne mennään taas!).

Mukavaa jouluodotusta kaikille! En jaksa odottaa ihania herkkupakettejani, mitä pääsen taas repimään aattona.. ellei mami kiellä niitäkin..

Lääkärissä

Tänään aamusta käytiin taas kerran yhdessä ihan kamalassa paikassa: eläinlääkärillä. Aina kun sinne mennään, tapahtuu kamalia. Tai no, okei, kerran on tapahtunut ja sehän riittää! Puolitoista vuotta sitten mami vei Minut eläinlääkäriin sillä seurauksella, että minut nukutettiin ja kun heräsin, minuun vaan sattui! Liikkuminen oli hankalaa, pissaaminen sattui ja jouduin syömään ties mitä pillereitä. Ja eläinlääkärissäkin jouduin käymään ronkittavana useamman kerran sen jälkeen. Kaikki kuulemma Minun parhaakseni, pah! Sillä kerralla minulle paljastui eläinlääkäreiden todellinen  luonne. En suostu ottamaan niiltä enää edes nameja, olen nimittäin ihan varma, että ne on myrkytetty tai ne ovat vaan naamioituja pillereitä.

No siis, tänään taas käytiin siellä. Max sai tehostusrokotteen ja minullekin annettiin yksi. Kennelyskä on menossa vanhaksi tammikuussa, joten mami ajatteli hoitaa sen samalla reissulla pois alta. Max parka huusi kuin hyeena, ilmeisesti rokote kirveli inhottavasti vielä piston jälkeenkin ja nousi siihen aikamoinen pattikin. Hieman jännitti, kun oli minun vuoroni, mutta ei se ollut niin paha. Tällä kertaa. Ne vaan odottavat koska en osaa olla varuillani!

Tänään piti olla agility päivä, mutta treenit olikin peruttu. Ulkona satoi ja tuuli liian kovaa. Käytiin kuitenkin mamin kanssa paikalla, kun ei tiedetty peruutuksesta. Saimpahan taas laatuaikaa mamin kanssa. Viime viikon treeneistä en tainnutkaan vielä kertoa, mutta ne menivät tosi hyvin, mikä nyt on ihan itsestään selvää. Sitä vaan en tajua, että miten A-esteen loppu päässä muka pitäisi pysähtyä?! Kun Minä suoritan esteen, suoritan sen innolla ja vauhdilla, ei siinä ehdi pysähtelemään!

Laihdutuskuuri, pyh!

Minä olen kuulemma lihonnut ja olen nyt liian lihava. Pyh, itse sanoisin olevani kauniin muodokas. Rakastan herkkuja, minkäs sille voi. Mamin mielestä tämä saa nyt riittää ja Minulta on kielletty ylimääräiset herkut, ja sen lisäksi ruoka-annostani on jälleen pienennetty. Niin, ja Maxin ruokien sekä herkkujen valvontaa on vahvistettu. Minä en pidä tästä nyt yhtään. Kuten sanoin, rakastan herkkuja, elän herkuille! Aikovatko he todella viedä Minulta minun rakkaimman asiani maailmassa ja vielä näännyttää minut nälkään?! Tätä menoa Minä kuihdun kokonaan kasaan.

Tuo tämä laihdutuskuuri jotain hyvääkin: mami on ruvennut tarkkailemaan myös liikunnan määrää, ja sen ansiosta pääsen useammin taas hänen kanssaan ihan kahdestaan ulos. Lenkkimme muuttuivat Maxin myötä ja emme ole käyneet enää niin usein ihan vaan kahdestaan ulkona. Tosin, tämä lenkkeilyhommeli on tuonut mukanaan myös sen, että joudun ulkoilemaan myös sateessa. En saa enää armoa niin kuin ennen olen saanut. Ja Minä inhoan sadetta! Mieluummin touhuilisin sisällä lämpimässä ja kuivassa.

Agilityssä menee hyvin. Viime viikolla meillä jäi yksi kerta välistä, kun mami joutui töihin. Tällä viikolla oltiin siellä sitten taas ja nyt opettelimme renkaan. Me olimme vasta viimeisessä ryhmässä ja Minua jo hieman kyllästytti koko touhu. En siis jaksanut alkuun keskittyä, mutta koska lopulta tulin siihen tulokseen, etten pääse pois ennen kuin homma on hanskassa, näytin muistavani kyllä miten sen renkaan läpi hypätään.

Perjantaina meillä oli yökylässä pikkuihminen, Minä en oikein välitä hänestä, hän pitää ärsyttävää ääntä, juoksentelee ympäriinsä ja tökkii minua. Jos joskus kerroin, miten Max ärsytti minua, niin se ei ole mitään siihen verrattuna kuinka paljon pikkuihmiset ärsyttävät minua. Ihan turhia otuksia kaikki, voisivat pysyä poissa Minun läheltäni. Mami piti kyllä huolen, ettei hän suoraan häirinnyt Minua tai kosketellut, mutta ihan sama, kuulin ja näin hänet silti. Max suhtautuu häneen vähän paremmin, käy jopa pussailemassa välillä, mutta eiköhän Maxinkin mieli pikkuhiljaa ole ruvennut muuttumaan. Pikkuihminen yritti useasti työntää Maxin alas sohvalta, kun hän nukkui, eihän sellaista kukaan jaksa.

Eilen oltiin yksin päivästä, kun mami kävi Koirat-tapahtumassa Messukeskuksessa. Mutta se ei haittaa, koska saatiin tuliaisiksi iso kasa herkkuja! Ja niin juu, pahaa lohiöljyä, mutta ei se nyt niin haittaa, ruoka on aina ruokaa vaikka siinä olisikin lievästi paha sivumaku.

Paljon onnea minä!

Minulla oli itseasiassa synttärit jo melkein viikko sitten, viime sunnuntaina. Täytin 6 vuotta. Olin hieman pettynyt synttäreihin, koska en saanut tänä vuonna maksalaatikkokakkuani. Mami oli unohtanut ostaa sen, voitteko kuvitella! Hän muisti sen vasta sunnuntaina ja koska oli isänpäivä, hän ei saanut sitä enää lähikaupasta. En myöskään saanut normaalia lelulahjaani, koska olen kuulemma saanut jo niin monta uutta lelua syksyn aikana ja nyt vielä Maxin mukana kotimme on täyttynyt uusista leluista. Ei sitten. En kuitenkaan jäänyt kokonaan ilman lahjaa, sain juhlavillapaidan jouluksi. Mami teki sen aivan itse ja parasta siinä on se, että mamilla on samanlainen. Nyt me ollaan tiimi, johon tuo pikkurotta ei kuulu!

Elämä on ollut varsin mukavaa tällä viikolla, tassunikin parani jo aikoja sitten. Alkaa arki taas normalisoitua, kai se on vaan hyväksyttävä, että tuo pikkuotus on tullut jäädäkseen. Itseasiassa, on ihan nautinnollista päästä touhuamaan ja juoksemaan Maxin kanssa. Tällä viikolla ollaankin käyty paljon ulkona leikkimässä ja yhtenä päivänä oltiin metsässäkin 1,5 tuntia yhdessä. Max tosin väsähti ja mami joutui kantamaan sen kotiin. Sain toki laatuaikaakin taas mamin kanssa, etenkin keskiviikkona, kun käytiin taas agilityssä. Kerrattiin hyppyjä ja putkea, ja sen lisäksi harjoiteltiin keppejä ja A-estettä. Eipä siinä sen suurempaa haastetta, olenhan aikoinani nämä jo käynyt läpi ja kaikki muistuu nopeasti mieleen.

Lopuksi vielä kuva hienosta paidastani:

Tassu ongelmia

Olen satuttanut tassuni. Siellä oli jotain ylimääräistä ja tottakai se pitää silloin yrittää purra pois. Sen seurauksena anturasta siis puuttuu palanen. Näin on tapahtunut ennenkin, yleensä keväisin tai syksyisin, kun on märät kelit ja Minun tassuni unohdetaan pestä lenkin jälkeen. Inhoan, kun väleihin jää hiekanmurusia tai vastaavia ja haluan saada ne tottakai pois. Nyt en sitten pysty astumaan sillä ja sen seurauksena joudun pitämään "cone of shamea" yksinollessani. Ehkä syystäkin, itsehän tämän aiheutin. Tavallaan. Toisaalta, suurin syy on toki mamin, kun hän ei pessyt tassujani.

Mamin syy se on siksikin, että hän kehtasi jättää minut yksin kotiin ja häipyä Maxin kanssa kaupungille, Minulla oli siis ylimääräistä aikaa touhuta tassuni kanssa. Oli kuulemma pakko käydä eläinlääkärillä ottamassa Maxille ensimmäiset rokotukset. Niinpä niin. Matka vaan kesti tosi kauan ja selvisikin, että takaisin tullessaan he olivat käyneet moikkaamassa Minun kummitätiäni. Niin juuri, ilman minua. Todella törkeää. No, ainakin Max oli väsynyt niin pitkästä reissusta, niin sain olla tassuni kanssa rauhassa. Max on jo iso poika, painaa 4,7 kg ja on nyt kulkenut myös pidemmän matkan bussissa, sekä sen lisäksi metrossa ja ratikassa. Hänhän on kohta yhtä kokenut kuin Minä!

Isäntä ei ole ollut nyt kotona, joten olen saanut nukkua mamin kanssa. Max nukkuu omassa pedissään lattialla, hah! Mami ei vaan ihan muista, miten Minua kohdellaan, koska viime yönä jouduin muutaman kerran muistuttamaan häntä asioiden oikeasta laidasta. Minä nukun peiton alla mamin jalkojen välissä ja näin se vaan on. Hän kääntyili kovasti unissaan ja jouduin ihan vääriin paikkoihin. Eihän se nyt käy. Hän vaikutti aika väsyneeltä ja voi olla että olisin joutunut omaan sänkyyn ensi yöksi, mutta nyt kun olen potilas niin tuskin käy. Tarvitsen rakkautta ja hellää huolenpitoa, tai en ainakaan parane.

Agilityä ja muuta

Minun valitukseni kuultiin vihdoin! Max sai siirron toiseen huoneeseen yksinolomme ja yön ajaksi. Ilmeisesti ihmiset tajusivat, että kostan verisesti heille, jos jotain ei rupea muuttumaan. On ollut ihanaa nukkua kaksi yötä rauhassa ja tänään olin kovin tyytyväinen saadessani jäädä yksin siksi aikaa, kun ihmiset olivat poissa. Ipana tosin huuteli jonkun aikaa, mutta pääasia ettei se huutanut samassa huoneessa ja hyppinyt vielä päälle. Ja oi, öisin on niin ihanan rauhaisaa, viime yönkin nukuin pitkästä aikaa oikein pitkänä selälläni. Ah!

Eilen sain olla päivällä hetken kokonaan rauhassa, kun mami ja Max lähtivät tutustumaan kulkuneuvoihin ja kauppakeskuksen elämään. Max oli ilmeisesti käyttäytynyt oikein hyvin niin autossa, junassa, kuin bussissakin, koska mami oli hyvin iloinen kotiin saapuessaan. Max oli myös saanut lahjaksi uuden vaaleansiniruudullisen hihnan. Loistavaa, pikkuinen on lainaillut Minun vaaleanpunaista hihnaani ja haluan sen jo takaisin.

Illalla oli sitten minun vuoroni saada laatuaikaa mamin kanssa, nyt se koulu sitten vihdoin alkoi! Pääsin kertailemaan hyppimistä ja putken läpi menemistä. Mami oli vain hieman väsynyt ja jumitti, ja meillä meni vähän enemmän aikaa hyppyesteillä. Minä näytin, kuinka hienosti osaan hypätä, oli mami kummalla puolella Minua tahansa. Putken kanssa olin hieman hukassa, piti alkuun kerrata pari kertaa miten se meni, mutta muistinhan Minä lopulta. Onneksi muistinkin, kun sen kanssa ehdittiin touhuta niin paljon vähemmän aikaa. En malta odottaa ensi viikkoa, että pääsen taas! Sen lisäksi kun sain vielä nukkua taas mamin sylissä bussissa ja viettää monta tuntia vain ja ainoastaan hänen kanssaan.

Tänään on ollut sitten vähän rauhallisempi päivä. Mami kävi hakemassa meille eläinkaupasta ruokaa ja herkkuja. Hän oli ostanut 30 euron lahjakortin 15 eurolla ja kävi nyt "tuhlaamassa" sen. Minun piti saada uusi panta agilityyn (sellainen tavallinen musta nahkapanta, tällä hetkellä olen käyttänyt juhlapantaani ja se ei ole kauhean katu-uskottava.. sellainen kirkkaan punaista käärmeennahkaa, missä on blingbling kirjaimilla teksti "cute") ja Maxin ainakin ruokakuppi, sekä joku aktivointilelu. Mami ei kuitenkaan ollut löytänyt oikein mitään, paitsi sen aktivointilelun, ja osti sen sijaan ison kasan broilerinsiipiä ja jotain herkkuluita. Kelpaa minulle oikein hyvin, suorastaan rakastan broilerinsiipiä! Mami oli hieman väsynyt ja kun oli niin pimeääkin, niin ei sitten käyty ihan hirveän pitkällä lenkillä, mutta päästiin Maxin kanssa viereiselle kentälle yhdessä leikkimään. Sekin kelpasi minulle paremmin kuin hyvin.

Pitää vielä lopuksi sanoa Maxista, että ihan hieno koira tuosta varmasti vielä tulee. Nyt on pari päivää mennyt oikein hyvin kaikkien kannalta, sen näkee mamistakin, kun hän on paljon virkeämpi ja iloisempi. Max osaa jo istua ja pysyä paikallaan, maahan -käskykin rupeaa hahmottumaan, samoin kiitos (irti). Minäkin jaksan jo olla hänen lähellään ja olen jo itse pyytänyt häntä leikkimäänkin. Ei tähän vielä ihan helppo ole suhtautua, mutta jokainen päivä näyttää hieman paremmalta.

Elämää Maxin kanssa

Nyt alkaa mennä hermo. Tuo pikkurotta on varsin mukavaa leikkiseuraa, mutta voisiko se olla edes yhden yön hiljaa? Muutenkin se on ihan hassu pikku stressi-erkki. Jos jäämme kahdestaan kotiin, se ei kykene ymmärtämään, että kyllä ne vielä takaisin tulevat. Tai kykenee, mutta se kestää aina hetken. Ja voi elämä sitä mekkalaa, kun se kuulee, että ihmiset tulivat takaisin.

Viikonloppu oli kyllä varsin mukava, joskin mami oli hieman väsynyt varsinkin sunnuntaina. Tässä tapauksessa voin sanoa, että onneksi tuo Mäxiläinen muutti meille. Meillä oli varsin kivaa yhdessä. Ei se ole hassumpi kaveri silloin, kun tekee mieli leikkiä. Toisaalta, minä joudun ottamaan hieman rauhallisemmin, kun Max on vielä niin pieni ja heikko. En nyt kuitenkaan halua tappaa sitä. Eilen pääsimme myös kentälle juoksemaan ja täytyy sanoa, että tunsin itsenikin ihan pennuksi siellä kirmatessa.

Tänään kävimme mamin ja Maxin kanssa pienellä bussimatkalla, ja sen jälkeen pääsimme vielä metsään juoksemaan. Max osasi onneksi käyttäytyä bussissa, niin minun ei tarvinnut hävetä. En olisi vielä viikko sitten uskonut, että tämä Max-tilanne voisi kääntyä näinkin hyväksi. Vielä täytyy kyllä hieman miettiä, miten saisin tästä vielä suuremman hyödyn irti. Nameja tulee ainakin enemmän, tosin niiden vieminen Maxilta on vaikeutunut, kun mami on ruvennut puuttumaan vähän liikaakin meidän välisiin juttuihin. Ruokakupille kyllä pääsin tänä aamuna, kun sen suhteen mamin silmä on jo ruvennut välttämään. Phah, raukka luulee, että olisin muka jo "oppinut" ettei siihen saa koskea. Kaikkeen saa koskea, kunhan kukaan ei ole näkemässä, eikä siitä jää verekseltään kiinni.

Pieni koululainen

Eilen minulla piti olla ensimmäinen koulupäivä. Kävin viime viikolla pääsykokeissa agilityn alkeiskurssille ja tietenkin läpäisin ne. Mami oli hieman hukassa, mutta kyllähän minä tiedän miten homma kuuluu hoitaa, olenhan sentään opiskellut monta vuotta tokoa. Siitä on toki jo aikaakin monta vuotta, mutta en minä tyhmä ole. Jokapäivä niitä asioita kuitenkin käytetään eri tilanteissa, miten ne voisivat unohtua.

Mutta niin, koulupäivä peruuntuikin. Saavuimme mamin kanssa paikalle ja saimme kuulla, että sähköpostissa oli ollut väärä kellonaika. Ei siis koulua tänään, vasta ensi viikolla. Olin kuitenkin jo suunnattoman onnellinen tästäkin, pitkästä aikaa pääsin reissuun ihan vain mamin kanssa. Ollaanhan me toki käyty lenkillä ilman tuota uutta tulokasta, mutta nyt pääsin oikein nukkumaan syliin ilman että kukaan häiritsi. Varsinkin takaisin tullessa nautittiin molemmat suunnattomasti siitä rauhasta, kun sai nukkua ilman häiriöitä. Mamin syli on ehdottomasti paras paikka nukkua, vaikka ei minulla ole valitettavaa kuninkaallisesta sängystänikään.

Kotona on kauhea hälinä edelleen päällänsä, mutta alan pikkuhiljaa tottua tuohon pikkukaveriin. Pääsääntöisesti se on edelleen aivan liian aktiivinen ja häseltää ihan liikaa, mutta toisinaan se vaikuttaa jopa ihan ok:lta. Olen huomannut, että siltä on aika helppo varastaa kaikenlaisia herkkuja, ja voi että minä rakastan herkkuja! Ruokaa en ole onnistunut siltä viemään, siitä kasvattivanhemmat pitävät huolen, mutta herkkuja he eivät ilmeisesti ehdi valvomaan niin tarkkaan. Pitää olla vain hieman ovela ja valita hetki oikein.

Öistä on tullut ihan helvettiä. Toisaalta on ihanaa, kun mami on nukkunut nyt useamman yön meidän kanssa, minä saan nukkua hänen jalkataipeessa ja kun hän nukkuu siellä, tuo pikkuriiviö on hiljaa. En jaksa kuunnella sitä vinkumista ja ulinaa, se tekee minut hulluksi! Yhdeksi yöksi mami jo siirtyi omaan sänkyynsä ja se meni puoliksi hyvin, mutta kolmelta alkoi kauhea mekkala. Loppuyöksi hän tulikin sitten taas meidän luokse nukkumaan. Tiedän, että mami lähtee taas kohta pois ja toivon suunnattoman paljon, että tuo olento tajuaisi olla hiljaa ja nukkua. Muuten minun täytyy varmaan ottaa kovat aseet käyttöön.

Päiväkävelyllä

Päätin hieman testailla tätä uutta tulokasta. Kävimme päiväkävelyllä ja pääsimme nauttimaan suuresta nurmikentästä ilman hihnoja. Halusin tietää, olisiko tästä kaverista mihinkään ja haastoin hänet juoksuleikkiin. Voi että, sehän oli ihan mielettömän hauskaa! Onhan se rääpäle vielä kovin pieni ja ei siitä vielä todellista vastusta ole, mutta ehkä ajan kanssa siitä kasvaa ihan mukava alamainen.

En kyllä edelleenkään kotioloissa aio osoittaa minkäänlaista kiintymystä tuohon olentoon. Se ei edelleenkään anna minun olla rauhassa, se pitää hassuja ääniä, leikkii ihan hulluja leikkejä ja hyppii kokoajan minun ja kasvattivanhempieni tai jopa herkkujeni väliin. Menenkin nauttimaan nyt mukavista iltapäivätorkuistani omaan ylhäiseen petiini taloni yläkertaan, minne se rääpäle ei vielä pääse, se raukka kun ei osaa vielä kivuta rappusia. Ja vaikka osaisikin, en todellakaan päästäisi sitä Minun sohvalleni. Nukkukoon se keittiön pöydän alla, paljaalla lattialla. Missä se muuten näyttää nukkuvan ihan mielellään, mikä on minun mielestäni varsin omituista ja todella ällöttävää. Rahvasta, sanoisinko.

Ongelmia paratiisissa

Maailmani mullistui viime lauantaina. Siis minä, brasilialainen lady Lara, olen tämän talon ehdoton kuningatar. Asun kasvattivanhempieni kanssa, ja heidän elämäntehtävänsä on palvella minua: tarjoilla ruoka, pitää seuraa päiväkävelyilläni, viihdyttää minua, rapsuttaa kuninkaallista masuani ja pitää muutenkin huolta hyvinvoinnistani. Viime lauantaina kaikki muuttui. Tänne ilmestyi toinen koira, vauva-koira. Se on pieni ja ärsyttävä, luulee omistavansa koko talon. Sillä on aivan liikaa energiaa, se vain pomppii ja hyppii ja ryntäilee ja säntäilee. Täysin rahvasta käytöstä, kuninkaallinen vereni oikein kiehuu.

En ole täysin vielä päättänyt mitä tehdä tilanteelle, suhtaudunkin koko hommaan vielä hieman varauksella. Kasvattivanhempani yrittävät selkeästi lepytellä minua. Saan kaiken ensin, minua yritetään rapsutella, minulle lässytetään ja kannustetaan leikkimään. Olen päättänyt osoittaa heille, kuinka tärkeä oikeasti olen ja leikinkin välinpitämätöntä. Pidän kuononi ylhäällä ja kävelen muualle takapuoli heiluen. Kyllä he pian tajuavat, kuinka inhottavan tempun he tekivät tuomalla tuon olennon tänne ja kuinka ihanaa Minun seurani oikeasti on.

Pikku-otusta en kestä ollenkaan, tarkkailen vielä toistaiseksi kauempaa. Joko se on oikeasti oikea pikku-paholainen, josta on päästävä eroon tai sitten saan siitä koulutettua oivan pikku-kätyrin. Tarkkailen tilannetta ja raportoin asiasta myöhemmin.