Kakkajutut jatkuu..

Maxin kakasta löytyi tänään mato, tutkimuksien perusteella vaikuttaa siltä, että se on suolinkainen. Nyt löytyi syy siihen, miksei pikkuisen paino pysy muun kasvun mukana, ja mikä on ollut tämä viikonlopun jatkuva kakkasirkus.

Minähän siis olen jo ihan ok, ainakin suunnilleen, joten tuskin minulla mitään matoja on. Mami on ihan kauhuissaan täällä, pelkää että Max on menettänyt tärkeitä ravintoaineita ja että siksi madot ovat ehtineet aiheuttaa sen kehitykselle vahinkoa. Samaan syssyyn hän kehtasi pohtia, voiko Minua viedä agilityyn tänään, mutta onneksi hän tuli siihen tulokseen, että voi. Koska minä olen nyt suht kunnossa ja Minullakin oli oireita, se saa epäilemään johtuuko tämä homma sitten kuitenkaan madoista. Toisaalta kukaan muu, kuin Minä ja Max ei todella tiedä, kuka täällä on kakannut yöllä ja kuinka paljon, joten mami voi vain pohtia kuka on ollut oikeasti kipeänä ja kuka ei. Tällä hetkellä Minä kuitenkin olen kunnossa, hieman löysempää kakka on ja enemmän sitä on tullut kuin normaalisti, mutta siis se on kuitenkin aika pientä.

Jokatapauksessa, seurauksena on se, että joudutaan kumpikin syömään matokuuri. Maxille mami on suunnitellut sen antamista jo hetken aikaa, mutta nyt Minäkin joudun syömään sen, koska löytyi ihan oikeasti matoja. Yritin kieltäytyä, koska ei näin ylhäistä syntyperää oleviin koiriin mitään matoja tartu, mutta mami oli toista mieltä. Kuulemma varmuuden vuoksi se pitää syödä, varsinkin kun aikuisella koiralla ei välttämättä ole edes oireilua. Niin, ja kun kuitenkin on epäilys, että Minullakin on ollut pieniä ongelmia.

Inhoan noita pillereitä. Kyllä Minä tiedän, että jossain vaiheessa nyt keväällä olisin sen taas joutunut syömään kuitenkin, mutta että nyt jo. Edellisestä kerrasta ei nimittäin ole kauheasti aikaa, käytiin rokotuksissa joulukuun puolessa välissä, niin ennen sitä on saatu kuuri. Mami yrittää aina sotkea nuo pillerit ruokaan, murskaa ne, ja luulee etten huomaa niitä. Olen jo aika kehittynyt erottelemaan pienetkin pillerinmuruset ruuasta, mutta nyt mami keksi aivan uuden tavan: hän sotki ne ruokaöljyyn, jolloin minun oli pakko syödä se pillerikin, jos halusin syödä öljyn. Eihän se pilleri siinä maistu, mutta en voi sietää sitä, että Minua kusetetaan.

Mami oppi tästä ainakin sen, kuinka tärkeää oikeasti on muistaa antaa meille matolääkkeet säännöllisesti. Varsinkin tuollaisille pikkuriiviölle, jotka syö ulkona ties mitä heti kun silmä välttää.

Voihan kakka!

Me ollaan täällä Maxin kanssa jonkun mahapöpön uhreina. Eilen aamulla mamia odotti huone täynnä löysää kakkaa. Yritin ilmoittaa kyllä yöllä normaaliin tapaani, eli tipsuttelemalla, että haluan ulos, mutta ei kukaan tajunnut. Tai siis, mami ei edes herännyt, hän nukkuu aina niin sikeästi, ja isäntä ei ollut edes ajatellut sitä mahdollisuutta, että oikeasti haluan ulos sellaiseen kellon aikaan. Aamulla olinkin sitten ihan hiljaa paikallani, ajattelin vierittää syyn Maxin niskoille, mutta se oli aivan turhaa. Kyllähän mami tajusi määrästä ja muusta, ettei Max voinut yksin sitä saada aikaan, ja ei meistä kumpikaan (tietenkään) mitään toruja edes saanut. Eikai kukaan nyt tahallaan ripuloi omaa kotiaan. Otettiin päivä aika iisisti, ja ikävä kyllä tällaisissa tilanteissa on seurauksena myös se, ettei saa kunnon ruokaa saati herkkuja. Tänään aamulla minä olin jo ihan kunnossa, mutta pikku-riiviöllä on vielä ripuli. Sisälle se ei enää ole tehnyt mitään, mutta kakan koostumus vaan on ollut edelleen hieman outo.

Kukaan ei oikein tiedä mistä on kyse. Isäntä epäilee, että broilerinsiivissä on jotain vikaa, mami on varma, että syötiin koirapuistossa jotain epämääräistä (hän jumittui juttelemaan jonkun naisen kanssa, eikä vahtinut meidän tekemisiämme). Broilerinsiivet eivät maistuneet tai haisseet oudoilta, vaan tosi hyviltä, kuten aina, ja tuosta satsista on syöty jo aiemminkin, joten epäilen vahvasti että niissä olisi vikaa. Koirapuistoteoriaa en myöskään kannata, joskin Maxin kannalta se olisi ihan mahdollinen vaihtoehto, se idiootti kun pistelee suuhunsa ihan kaiken. Mutta siis Minähän en syö  mitään epämääräistä, paitsi jos löytyy jotain herkkuja tai jäniksenpapanoita, mutta olen niin fiksu, että erotan kyllä pilaantuneet jutut herkullisista. Luulisin ainakin.

Mami itsekin on hieman kipeänä, joten ollaan nyt sitten "sairasteltu" yhdessä. Tai lähinnä mami on sairastanut. Ehkä mekin olemme olleet normaalia rauhallisempia, mutta ei tässä nyt kuitenkaan mitenkään kuolemansairaita olla. Ehkä olemme nukkuneet vähän enemmän ja Maxikaan ei jaksa seurata mamia ihan joka paikkaan. Lähes normaalisti ollaan kuitenkin painittu keskenämme, käyty ulkona ja syöty pahat sairasteluriisimössömme. Ollaan nyt kolmestaan kotona, isäntä lähti eilen aamusta työmatkalle. Yleensä se on tarkoittanut sitä, että saan nukkua mamin kanssa sängyssä, mutta pikku-riiviön saapumisen myötä sekin on muuttunut. Mami ei halua jättää Maxiä yksin nukkumaan ja ei uskalla ottaa sitä sänkyyn, kun pelkää että se ei tajua sen olevan poikkeustilanne. Voipi olla, ei tuo otus mikään järjenjättiläinen ole, mutta olen kyllä vahvasti silti sitä mieltä, että Minua ei pitäisi rankaista toisen tyhmyydestä.

Sisko ja sen veli

Alkuviikosta oltiin moikkaamassa kaveriani Brunoa. Tai no, ei se edes mikään kaveri ole, vaan hönö, vanha, tohelo herra, jonka kanssa on vaan pakko kuulemma tulla toimeen. Ja kyllähän Minä tulenkin. Ensimmäisellä kerralla tein sille selväksi kuka määrää, se vaati vähän tarttumista hampailla, mutta ainakin herra tajusi asemansa. Hönö se on, painaa kolme kertaa niin paljon kuin minä ja ei silti uskalla vastustaa. Tosin, samapa tuo olisi, pistäisin sen ruotuun kuitenkin.

Mutta siis niin, siihen alkuviikkoon.. Bruno varasti Maxin lelun ja kun Max koitti hakea sitä takaisin, Bruno kehtasi murista Maxille! Voitteko kuvitella, Minun pikkuveikalleni! Ainoa, joka sitä ärsyttävää riiviötä saa komentaa, olen Minä. Pakkohan siihen siis oli puuttua ja ilmoittaa Brunolle, ettei tämä nyt vaan sovi. Max-pelkuri tosin oli luikkinut jo pakoon, joten Bruno sieppasi lelun mukaansa paetessaan. Menköön, jos kerta Max ei uskalla leluaan hakea, mutta ainakin Bruno sai tietää kelle saa murista ja kelle ei.

Eilen tuli uusi ruokakuorma! Mami täydensi siis meidän ruokavarastoja, ja saatiin taas laatikollinen broilerinsiipiä. Mami raahasi sen kylpyhuoneeseen, jossa pilkkoi sen pienempiin pusseihin. Koitin keksiä miten pääsisin käsiksi siihen laatikkoon, makasin kylpyhuoneen oven edessä ja  mietin miettimistäni, mutta en taaskaan keksinyt mitään järkevää. Täytyy jatkaa pohtimista, sellainen laatikko tulee nimittäin taas uudestaan jossain vaiheessa.. Siipien lisäki nuo kävivät muutenkin ostamassa meille kaikkea. Jättivät törkeästi Minut kotiin nakertamaan herkkua (toisaalta, ihan mieluusti otin sen herkun ja jäin kotiin nukkumaan lämpimään huopaan..) ja ottivat Maxin mukaan. Max kuulemma tarvitsee haalarin viimeistään ennen kuin lähdetään mummolaan maaliskuun alussa. Eivät kuitenkaan löytäneet sopivaa. Sen sijaan saatiin uudet hienot ruokakupit ja todella herkullisia nameja (jotka noiden ihmisotusten mielestä haisevat ihan hirveälle ja emme kuulemma saa niitä lisää ennen kesää, jolloin voimme syödä ne ulkona.. pöh).

Muuten täällä ei olekaan nyt tapahtunut mitään erikoista. Mami on ollut töissä ja muutenkin nyt kiireinen muutaman päivän. Eli siis normaaleja kävelylenkkejä ja leikkimistä sisällä. Nyt loppuviikon isäntä on taas aika paljolti töissä, mutta mami on vapaalla, joten luultavasti touhuillaan sitten keskenämme jotain kivaa. Jos vaan ei tule taas kauheat pakkaset, niin päästään varmaan taas piiiitkälle lenkille ilman hihnoja. Metsään tai pellolle, sitä siis odotellessa!

Talven ihmemaa

Nyt on ollut niin kylmä, että olen viettänyt aikaani rennosti huovan alla maaten ja nauttien lämmöstä. Viikonloppuna oli aivan jäätävää ja onneksi myös mami tajusi, ettei meitä kannata sen kummemmin viedä pihalle. Vaikka siis on kaikenmaailman villapaitoja ja takkeja ja haalareita ja tossuja.. jopa Maxin mielestä oli vähän liian kylmä, mutta sen varusteet onkin vielä hieman huonommat, mamin täytynee korjata tilanne viimeistään ennen kuin suuntaamme pohjoiseen mummolaan.

Alkuviikosta oli jo lämpimämpää ja käytiin piiitkä lenkki läheisellä pellolla. Mami ei ole vielä tottunut siihen, että koirat eivät aina kävele polkuja pitkin siististi, joten puki meille molemmille villapaidat. Minullahan siinä ei tullut mitään ongelmaa, mutta koska Max vietti kokoaikansa sukellellen kinoksissa, oli hän pian ihan valkoisen lumen peitossa ja ruumiin, sekä auringon lämmöstä koko paita meni ihan märäksi. Onneksi oli lämmin ja ipana selvisi loppulenkin ilman vaatteita. Mutta siis, oltiin puolitoista tuntia ulkona, Minäkin, ja se on paljon (ainakin Minulle näin talvisin..)! Hienovaraisesti koitin välillä vihjaista, että voitaisiin jo palata takaisin, mutta mami ja Max nauttivat niin kovasti auringosta, etteivät tainneet edes tajuta. Ja täytyyhän se tunnustaa, että oli Minustakin varsin kivaa ladata välillä akkuja auringossa.

Maanantaina oltiin myös agilityssä ja päästiin harjoittelemaan oikein kunnolla, kun paikalla oli Minun lisäkseni vain yksi koira. Saatiin oikein yksityisopetusta. Keppeihin otettiin avuksi ohjurit, joten ne rupesivat sujumaan varsin hyvin. Yritin tosin alkuun hieman testailla mamia kuinka tosissaan hän on, ja hieman oikaisin.. valitettavasti se ei kuitenkaan kannattanut, koska nami jäi saamatta, ja lopulta suostuin kokeilemaan hommaa ihan oikein. Ensi maanantaina jää koulu sitten taas välistä, kun mami joutuu töihin.

Tässä vaiheessa täytyy myös todeta se, että Max on ehkä sittenkin ihan ok kaveri. Ei mitään sellaista, että olisin luovuttamassa tai suostumassa mamin tahtoon, mutta ajattelen tätä hommaa siltä kannalta, että "pidä ystävät lähelläsi, mutta viholliset vieläkin lähempänä". Ja sitäpaitsi, pieni painimatsi silloin tällöin piristää kummasti, ei se välttämättä tarkoita sitä, että tykkää siitä painikaverista..