Paljon onnea minä!

Minulla oli itseasiassa synttärit jo melkein viikko sitten, viime sunnuntaina. Täytin 6 vuotta. Olin hieman pettynyt synttäreihin, koska en saanut tänä vuonna maksalaatikkokakkuani. Mami oli unohtanut ostaa sen, voitteko kuvitella! Hän muisti sen vasta sunnuntaina ja koska oli isänpäivä, hän ei saanut sitä enää lähikaupasta. En myöskään saanut normaalia lelulahjaani, koska olen kuulemma saanut jo niin monta uutta lelua syksyn aikana ja nyt vielä Maxin mukana kotimme on täyttynyt uusista leluista. Ei sitten. En kuitenkaan jäänyt kokonaan ilman lahjaa, sain juhlavillapaidan jouluksi. Mami teki sen aivan itse ja parasta siinä on se, että mamilla on samanlainen. Nyt me ollaan tiimi, johon tuo pikkurotta ei kuulu!

Elämä on ollut varsin mukavaa tällä viikolla, tassunikin parani jo aikoja sitten. Alkaa arki taas normalisoitua, kai se on vaan hyväksyttävä, että tuo pikkuotus on tullut jäädäkseen. Itseasiassa, on ihan nautinnollista päästä touhuamaan ja juoksemaan Maxin kanssa. Tällä viikolla ollaankin käyty paljon ulkona leikkimässä ja yhtenä päivänä oltiin metsässäkin 1,5 tuntia yhdessä. Max tosin väsähti ja mami joutui kantamaan sen kotiin. Sain toki laatuaikaakin taas mamin kanssa, etenkin keskiviikkona, kun käytiin taas agilityssä. Kerrattiin hyppyjä ja putkea, ja sen lisäksi harjoiteltiin keppejä ja A-estettä. Eipä siinä sen suurempaa haastetta, olenhan aikoinani nämä jo käynyt läpi ja kaikki muistuu nopeasti mieleen.

Lopuksi vielä kuva hienosta paidastani:

Tassu ongelmia

Olen satuttanut tassuni. Siellä oli jotain ylimääräistä ja tottakai se pitää silloin yrittää purra pois. Sen seurauksena anturasta siis puuttuu palanen. Näin on tapahtunut ennenkin, yleensä keväisin tai syksyisin, kun on märät kelit ja Minun tassuni unohdetaan pestä lenkin jälkeen. Inhoan, kun väleihin jää hiekanmurusia tai vastaavia ja haluan saada ne tottakai pois. Nyt en sitten pysty astumaan sillä ja sen seurauksena joudun pitämään "cone of shamea" yksinollessani. Ehkä syystäkin, itsehän tämän aiheutin. Tavallaan. Toisaalta, suurin syy on toki mamin, kun hän ei pessyt tassujani.

Mamin syy se on siksikin, että hän kehtasi jättää minut yksin kotiin ja häipyä Maxin kanssa kaupungille, Minulla oli siis ylimääräistä aikaa touhuta tassuni kanssa. Oli kuulemma pakko käydä eläinlääkärillä ottamassa Maxille ensimmäiset rokotukset. Niinpä niin. Matka vaan kesti tosi kauan ja selvisikin, että takaisin tullessaan he olivat käyneet moikkaamassa Minun kummitätiäni. Niin juuri, ilman minua. Todella törkeää. No, ainakin Max oli väsynyt niin pitkästä reissusta, niin sain olla tassuni kanssa rauhassa. Max on jo iso poika, painaa 4,7 kg ja on nyt kulkenut myös pidemmän matkan bussissa, sekä sen lisäksi metrossa ja ratikassa. Hänhän on kohta yhtä kokenut kuin Minä!

Isäntä ei ole ollut nyt kotona, joten olen saanut nukkua mamin kanssa. Max nukkuu omassa pedissään lattialla, hah! Mami ei vaan ihan muista, miten Minua kohdellaan, koska viime yönä jouduin muutaman kerran muistuttamaan häntä asioiden oikeasta laidasta. Minä nukun peiton alla mamin jalkojen välissä ja näin se vaan on. Hän kääntyili kovasti unissaan ja jouduin ihan vääriin paikkoihin. Eihän se nyt käy. Hän vaikutti aika väsyneeltä ja voi olla että olisin joutunut omaan sänkyyn ensi yöksi, mutta nyt kun olen potilas niin tuskin käy. Tarvitsen rakkautta ja hellää huolenpitoa, tai en ainakaan parane.

Agilityä ja muuta

Minun valitukseni kuultiin vihdoin! Max sai siirron toiseen huoneeseen yksinolomme ja yön ajaksi. Ilmeisesti ihmiset tajusivat, että kostan verisesti heille, jos jotain ei rupea muuttumaan. On ollut ihanaa nukkua kaksi yötä rauhassa ja tänään olin kovin tyytyväinen saadessani jäädä yksin siksi aikaa, kun ihmiset olivat poissa. Ipana tosin huuteli jonkun aikaa, mutta pääasia ettei se huutanut samassa huoneessa ja hyppinyt vielä päälle. Ja oi, öisin on niin ihanan rauhaisaa, viime yönkin nukuin pitkästä aikaa oikein pitkänä selälläni. Ah!

Eilen sain olla päivällä hetken kokonaan rauhassa, kun mami ja Max lähtivät tutustumaan kulkuneuvoihin ja kauppakeskuksen elämään. Max oli ilmeisesti käyttäytynyt oikein hyvin niin autossa, junassa, kuin bussissakin, koska mami oli hyvin iloinen kotiin saapuessaan. Max oli myös saanut lahjaksi uuden vaaleansiniruudullisen hihnan. Loistavaa, pikkuinen on lainaillut Minun vaaleanpunaista hihnaani ja haluan sen jo takaisin.

Illalla oli sitten minun vuoroni saada laatuaikaa mamin kanssa, nyt se koulu sitten vihdoin alkoi! Pääsin kertailemaan hyppimistä ja putken läpi menemistä. Mami oli vain hieman väsynyt ja jumitti, ja meillä meni vähän enemmän aikaa hyppyesteillä. Minä näytin, kuinka hienosti osaan hypätä, oli mami kummalla puolella Minua tahansa. Putken kanssa olin hieman hukassa, piti alkuun kerrata pari kertaa miten se meni, mutta muistinhan Minä lopulta. Onneksi muistinkin, kun sen kanssa ehdittiin touhuta niin paljon vähemmän aikaa. En malta odottaa ensi viikkoa, että pääsen taas! Sen lisäksi kun sain vielä nukkua taas mamin sylissä bussissa ja viettää monta tuntia vain ja ainoastaan hänen kanssaan.

Tänään on ollut sitten vähän rauhallisempi päivä. Mami kävi hakemassa meille eläinkaupasta ruokaa ja herkkuja. Hän oli ostanut 30 euron lahjakortin 15 eurolla ja kävi nyt "tuhlaamassa" sen. Minun piti saada uusi panta agilityyn (sellainen tavallinen musta nahkapanta, tällä hetkellä olen käyttänyt juhlapantaani ja se ei ole kauhean katu-uskottava.. sellainen kirkkaan punaista käärmeennahkaa, missä on blingbling kirjaimilla teksti "cute") ja Maxin ainakin ruokakuppi, sekä joku aktivointilelu. Mami ei kuitenkaan ollut löytänyt oikein mitään, paitsi sen aktivointilelun, ja osti sen sijaan ison kasan broilerinsiipiä ja jotain herkkuluita. Kelpaa minulle oikein hyvin, suorastaan rakastan broilerinsiipiä! Mami oli hieman väsynyt ja kun oli niin pimeääkin, niin ei sitten käyty ihan hirveän pitkällä lenkillä, mutta päästiin Maxin kanssa viereiselle kentälle yhdessä leikkimään. Sekin kelpasi minulle paremmin kuin hyvin.

Pitää vielä lopuksi sanoa Maxista, että ihan hieno koira tuosta varmasti vielä tulee. Nyt on pari päivää mennyt oikein hyvin kaikkien kannalta, sen näkee mamistakin, kun hän on paljon virkeämpi ja iloisempi. Max osaa jo istua ja pysyä paikallaan, maahan -käskykin rupeaa hahmottumaan, samoin kiitos (irti). Minäkin jaksan jo olla hänen lähellään ja olen jo itse pyytänyt häntä leikkimäänkin. Ei tähän vielä ihan helppo ole suhtautua, mutta jokainen päivä näyttää hieman paremmalta.

Elämää Maxin kanssa

Nyt alkaa mennä hermo. Tuo pikkurotta on varsin mukavaa leikkiseuraa, mutta voisiko se olla edes yhden yön hiljaa? Muutenkin se on ihan hassu pikku stressi-erkki. Jos jäämme kahdestaan kotiin, se ei kykene ymmärtämään, että kyllä ne vielä takaisin tulevat. Tai kykenee, mutta se kestää aina hetken. Ja voi elämä sitä mekkalaa, kun se kuulee, että ihmiset tulivat takaisin.

Viikonloppu oli kyllä varsin mukava, joskin mami oli hieman väsynyt varsinkin sunnuntaina. Tässä tapauksessa voin sanoa, että onneksi tuo Mäxiläinen muutti meille. Meillä oli varsin kivaa yhdessä. Ei se ole hassumpi kaveri silloin, kun tekee mieli leikkiä. Toisaalta, minä joudun ottamaan hieman rauhallisemmin, kun Max on vielä niin pieni ja heikko. En nyt kuitenkaan halua tappaa sitä. Eilen pääsimme myös kentälle juoksemaan ja täytyy sanoa, että tunsin itsenikin ihan pennuksi siellä kirmatessa.

Tänään kävimme mamin ja Maxin kanssa pienellä bussimatkalla, ja sen jälkeen pääsimme vielä metsään juoksemaan. Max osasi onneksi käyttäytyä bussissa, niin minun ei tarvinnut hävetä. En olisi vielä viikko sitten uskonut, että tämä Max-tilanne voisi kääntyä näinkin hyväksi. Vielä täytyy kyllä hieman miettiä, miten saisin tästä vielä suuremman hyödyn irti. Nameja tulee ainakin enemmän, tosin niiden vieminen Maxilta on vaikeutunut, kun mami on ruvennut puuttumaan vähän liikaakin meidän välisiin juttuihin. Ruokakupille kyllä pääsin tänä aamuna, kun sen suhteen mamin silmä on jo ruvennut välttämään. Phah, raukka luulee, että olisin muka jo "oppinut" ettei siihen saa koskea. Kaikkeen saa koskea, kunhan kukaan ei ole näkemässä, eikä siitä jää verekseltään kiinni.

Pieni koululainen

Eilen minulla piti olla ensimmäinen koulupäivä. Kävin viime viikolla pääsykokeissa agilityn alkeiskurssille ja tietenkin läpäisin ne. Mami oli hieman hukassa, mutta kyllähän minä tiedän miten homma kuuluu hoitaa, olenhan sentään opiskellut monta vuotta tokoa. Siitä on toki jo aikaakin monta vuotta, mutta en minä tyhmä ole. Jokapäivä niitä asioita kuitenkin käytetään eri tilanteissa, miten ne voisivat unohtua.

Mutta niin, koulupäivä peruuntuikin. Saavuimme mamin kanssa paikalle ja saimme kuulla, että sähköpostissa oli ollut väärä kellonaika. Ei siis koulua tänään, vasta ensi viikolla. Olin kuitenkin jo suunnattoman onnellinen tästäkin, pitkästä aikaa pääsin reissuun ihan vain mamin kanssa. Ollaanhan me toki käyty lenkillä ilman tuota uutta tulokasta, mutta nyt pääsin oikein nukkumaan syliin ilman että kukaan häiritsi. Varsinkin takaisin tullessa nautittiin molemmat suunnattomasti siitä rauhasta, kun sai nukkua ilman häiriöitä. Mamin syli on ehdottomasti paras paikka nukkua, vaikka ei minulla ole valitettavaa kuninkaallisesta sängystänikään.

Kotona on kauhea hälinä edelleen päällänsä, mutta alan pikkuhiljaa tottua tuohon pikkukaveriin. Pääsääntöisesti se on edelleen aivan liian aktiivinen ja häseltää ihan liikaa, mutta toisinaan se vaikuttaa jopa ihan ok:lta. Olen huomannut, että siltä on aika helppo varastaa kaikenlaisia herkkuja, ja voi että minä rakastan herkkuja! Ruokaa en ole onnistunut siltä viemään, siitä kasvattivanhemmat pitävät huolen, mutta herkkuja he eivät ilmeisesti ehdi valvomaan niin tarkkaan. Pitää olla vain hieman ovela ja valita hetki oikein.

Öistä on tullut ihan helvettiä. Toisaalta on ihanaa, kun mami on nukkunut nyt useamman yön meidän kanssa, minä saan nukkua hänen jalkataipeessa ja kun hän nukkuu siellä, tuo pikkuriiviö on hiljaa. En jaksa kuunnella sitä vinkumista ja ulinaa, se tekee minut hulluksi! Yhdeksi yöksi mami jo siirtyi omaan sänkyynsä ja se meni puoliksi hyvin, mutta kolmelta alkoi kauhea mekkala. Loppuyöksi hän tulikin sitten taas meidän luokse nukkumaan. Tiedän, että mami lähtee taas kohta pois ja toivon suunnattoman paljon, että tuo olento tajuaisi olla hiljaa ja nukkua. Muuten minun täytyy varmaan ottaa kovat aseet käyttöön.