Eilen alkoi sitten agility uudella kentällä. Paikka oli ihan kiva, eikä meidän matkakaan pidentynyt loppujen lopuksi kuin n. 15 minuuttia. Kenttä oli aika hiekkainen ja oltiin molemmat ihan väsyksissä siinä kahlaamisesta. Minä kyllä pidin tuosta pohjasta, se oli ihanan lämmin ja pehmeä. En yleisesti ottaen tykkää istuskella ulkona, mutta nurmikko ja pehmeä hiekka ovat poikkeuksia. Niinpä siis pystyin ottamaan rennosti ja myös istumaan välillä.
Sunnuntaina meillä oli pieni punkkiepisodi. Oltiin mamin ja Maxin kanssa niityllä nauttimassa auringosta. Minulla ei ole ollut koko elämäni aikana kuin ehkä kaksi tai kolme punkkia, vaikka mami ei olekaan laittanut Minulle mitään lääkkeitä (paitsi valkosipulia ruokaan). Ehkä punkit tajuavat, että olen niille liian ylhäinen, eivätkä siksi tartu. Mutta siis tuolta niityltä Max sai korvaansa punkin. Mami huomasi sen onneksi pian, kun rapsutteli pikkuista. Max loikkii missä sattuu, joten ei ihme, että siihen tarttuu ties mitä. Mami ei voi sietää punkkeja, mutta onneksi isäntä on niin rauhallinen ja punkki saatiin pian pois. Nyt mami pohtii, pitäisikö hänen laittaa Maxille punkkikuuri, kun se rymyää joka puskassa.
Saa nähdä käydäänkö tuolla niityllä nyt enää, vai siirrytäänkö pelkkiin metsäkävelyihin. Minulle se sopisi varsin hyvin, niityllä sipsutan vain polkua pitkin, kun metsässä on avarampaa ja pystyy kävelemään myös muualla siististi. Minua ei kiinnosta saada kaikenmaailman heiniä silmiin tai mutaa tassuihin. Punkkien lisäksi kun tuolla niityllä on kaikenlaisia ihme likaojia, missä vesi seisoo ja ne näyttää tosi ällöiltä. Maxillä on kuitenkin joku ihme vimma ryömiä niissä heti kun mamin silmä välttää, ja koska mami ei jaksa koko ajan valvoa pikkurottaa, hän miettii josko jätettäisiin menemättä sinne (varsinkin nyt, kun tuo punkkikin löytyi). Huoh, Max on kyllä ihan ihme otus..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti