Mami on saanut päähänsä taas typeriä urheilullisia tavotteita. Ne vaativat juoksemista, joten nyt sitten treenataan sitä. Oletushan on, että kun mami keksii ruveta lenkkeilemään niin Minä tulen tottakai mukaan. Koirathan tykkäävät lenkkeillä. Maxiä ei kuulemma huolita mukaan, koska se on vielä niin pieni. Ei siinä mitään, onhan se tavallaan ihan kivaa. Pääsen usein kulkemaan mukana vapaana ja pääsen viettämään laatuaikaa mamin kanssa. On kuitenkin hieman eri asia kulkea rauhassa ulkona ja nuuskia paikkoja, kuin juosta henkikurkussa ympäriinsä. Onneksi mami kuitenkin etenee (ainakin vielä) hitaasti, niin ei se niin paha ole. Isännän kanssa juokseminen on ihan toinen juttu.
Minun onnekseni tämä tuskin ei kestä kauaa. Viimeksi viime kesänä mami sai päähänsä samankaltaisia ajatuksia. Hän sähelsi pyöränsä kanssa ja mursi kätensä, joten juokseminen oli oikeastaan ainut varteenotettava kuntoilumuoto. Kyllähän me pari kuukautta yritettiin lenkkeillä, mutta eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut. Mami vannoi ettei enää ikinä juokse mihinkään ja että hänen ei ole pakko juosta, jos ei huvita. Sanokaa Minun sanoneen, tältä pohjalta asiaa kun katsoo, niin ei tämäkään innostus kauaa kestä.
Juoksulenkit ovat siis vain lisä meidän muille ulkoiluille. Siksi ne ovatkin mielestäni ihan turhia. Nyt kesän myötä ollaan aloitettu taas metsälenkit. Käytiin tsekkaamassa meidän yksi reiteistä, se oli jo lähestulkoon kokonaan sula eikä ollut edes kauhean mutainen. Täytyy vielä kyllä hieman kouluttaa tuota Minun seuraajaani, koska se muuttuu ihan villieläimeksi kun pääsee metsään. Juoksentelee päättömästi ympäriinsä ja pyörii ties missä muta kasoissa. Kuninkaalliset kävelevät arvokkaasti polkuja pitkin ja katsovat mihin astuvat. Niin kuin Minä.
Yhden uroteon tuo pikkuinen kyllä teki. Se päätti ylittää sellaisen leveän ojan jään päältä kävelemällä. Eihän se jää kestänyt ja raukka upposi veteen. Ei siinä syvää ollut, mutta tuo älykkö päätti toki räpiköidä itsensä väärälle rannalle. Mami jo hätääntyi ja yritti keksiä miten saa pikkuisen takaisin oikealle puolelle. Max ei kauaa ehtinyt asiaa miettiä, vaan otti vauhtia ja loikkasi sulavasti (kuten prinssin kuuluukin) ojan yli. Oltiin kovin ylpeitä pikku-prinssistämme, mutta luultavasti se oli vaan niin tyhmä, ettei tajunnut ojan olevan oikeasti aika leveä ja että se ei välttämättä olisi päässyt sen yli. Max on kyllä ennenkin ihmetyttänyt hyppytaidoillaan ja se onkin saanut lisänimen kenguru. Sehän siis hyppää sujuvasti paikaltaan pöydän päälle ja sohvalle se ei jaksa koskaan kiertää oikealta puolelta, vaan hyppää sinne selkänojan ylitse..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti